Kirjoitan mielipiteeni koskien Äänekoskelle rakennettavaa maailman ensimmäistä uuden sukupolven biotuotetehdasta. Hankkeella on positiivinen vaikutus koko Suomelle. Paljon on puhuttu ja suunniteltu mitä kaikkea hanke tuo tullessaan.
Paljon on puhuttu työttömyydestä ja ennen kaikkea Keski-Suomen osalta. Kun hanke toteutuu, on hyvin tärkeää huomioida Keski-Suomen ja ennen kaikkea Äänekosken työttömien työllistäminen, vaikka valtiovallan avustuksella. Tehtaan valmistuminen jo rakennusvaiheessa tarjoaa työtä ja tuloja koko Suomelle. Kansalaisten luottamus valtion työllistämispuheille saa kovan kolauksen, jos Ääneseudun ja Keski-Suomen työttömät joutuvat seuraamaan vierestä, kun muut tekevät työt.
Toinen asia mitä olen seurannut vierestä on Keski-Suomen turvallisuuden tason säilyttäminen palo- ja pelastuspuolella. Toivottavasti Keski-Suomen pelastuslaitos ja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri osaavat varautua jo hyvissä ajoin mahdolliseen tulevaan isoon hankkeeseen. Uuden tehtaan valmistuttua haasteet kasvavat koko Keski-Suomen alueella, varsinkin raskaan liikenteen osalta. Muutama vuosi sitten Äänekoski pudotettiin ykkösriskialueesta kakkosriskialueeksi ihan vain säästösyistä ruutukokoja muuttamalla. Kakkosriskialue tarkoittaa, että Äänekoskella ei tarvittaisi vakituista palokuntaa. Ruutujaossa tarkoitetaan kuinka paljon ihmisiä jää ruudun sisään niin sen mukaan lasketaan riskitaso.
Ääneseudulla on kymmenien miljoonien teollisuusyksiköitä. Kartoittajat eivät huomioineet, vaikka olimme yhteydessä Keski-Suomen pelastuslaitokseen. Oltiin yhteydessä myös sisäministeriöön. Heidän kantansa oli, ettei ole estettä siirtää Äänekoskea takaisin ykkösriskialueeksi, mutta näin ei ole tapahtunut. Äänekoski jatkaa kakkosriskialueena. Toivon, että Keski-Suomen pelastuslaitos varautuu hyvissä ajoin tuleviin haasteisiin. Varautumisen pitää tapahtua koko Keski-Suomen alueella. Nyt jo vakituinen henkilökunta tekee vuoroja hyvin pienillä vahvuuksilla. Kansalaisten turvallisuus on välillä tosi riskialtista, kun ei ole vahvuuksia, että saisivat kaikkia autoja edes hälytyksille liikenteeseen. Tiedän tällä hetkellä tehtaiden omat turvallisuuteen varautumiset sammutus- ja kemikaalipuolella. Ne ovat vain lauseita papereissa. On tärkeätä kartoittaa ensilähdön vahvuudet.
Onnettomuuden sattuessa on ensimmäiset minuutit tärkeitä, ensimmäisten yksiköiden saapuminen oikeilla ja riittävillä vahvuuksilla on turvattava. Sairaankuljetus tuo myös omia haasteita biotuotetehtaan toteutuessa. Pari vuotta sitten oltiin viemässä toista ambulanssia pois Äänekoskelta ihan vain säästösyistä ja erään mitoituksen perusteella. Onneksi saatiin pidettyä Äänekoskella kaksi ambulanssia, kun oltiin ajoissa liikkeellä. Nämä ovat asioita, joihin pitää perehtyä, eikä aina vain tuijottaa lukuja. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin on varauduttava hyvissä ajoin tuleviin muutoksiin.
Työllistävän ja turvallisen Keski-Suomen puolesta
Kansanedustajaehdokas Timo Pulli