ÄKS

Mielipide: Valtuutettujen luotettavuus puntariin

20.08.2021 14:13

 

Vaalikirjoituksissa, läpi puoluekentän, kannettiin suurta huolta lapsista, nuorista, lapsiperheistä ja vanhuksista. Kirjoitukset ovat kirjoittajien lupaus panostaa ongelmien ratkaisemiseen. 

Ilman tuntuvaa rahallista lisäpanostusta ko. ryhmien ongelmia ei ratkaista. Kun ei haluta lisätä velkataakkaa eikä nostaa veroprosenttia, keinoksi jää supistaa ylisuureksi paisunutta investointirahoitusta ja siirtää säästyvät varat sivistystoimelle ja perusturvaan.

Asia on hoidettava jo talousarvion raameista päätettäessä. Sen jättäminen varsinaiseen valtuuston talousarviosta päättämiseen vuoden lopulle tarkoittaa asian tahallista mitätöintiä. Talousarviosta päätettäessä raamirajojen isompi muuttelu ei käytännössä ole mahdollista.

Talousarvion raameista päätetään jo alkusyksyllä. Ensimmäinen uskottavuuspunninta tehdään kaupunginhallituksen rakentaessa raamiehdotustaan. Jos hallitus ei esitä edellä mainitunkaltaista raamiratkaisua, sen muuttaminen valtuustossa on vaikeaa.

Pentti Salminen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy