ÄKS

Mielipide: Vihersiirtymä – kirosana vai mahdollisuus?

26.01.2023 15:55
Arkistokuva.

Nykyinen vihervasemmistolainen hallitus teki alkutaipaleellaan varsin kunnianhimoisen ohjelman ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tavoitteeksi asetettiin, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Nopealla aikataululla aloitettiin monia toimenpiteitä ilman kunnon valmistelua. Tästä yhtenä esimerkkinä on tuvetuotannon yhtäkkinen alasajo. Sen ansiosta suuri joukko tämän toimialan piirissä elantonsa hankkineita yrittäjiä ajautui täysin kohtuuttomaan tilanteeseen ja konkursseihin myöskin keskisuomessa. Voi vain kuvitella sitä tuskaa mitä tässä tilanteessa kokee ja ymmärtää hyvin, että vihersiirtymästä muodostui kirosana. 

Kokonaan toinen puoli vihersiirtymää on sen tuomat mahdollisuudet Suomelle ja meidän teollisuudelle ja yrityksille. Meillä on paljon innovatiivista huippututkimusta, jonka pohjalle voidaan rakentaa vihreää, uusia työpaikkoja luovaa yritystoimintaa. Jo nyt näkyy, että myös ulkomailta on kiinnostusta investoida Suomeen esimerkiksi vetytalous, hiilivapaa terästeollisuus, akkuteollisuus ja akkukemikaalit. Myöskin metsäteollisuus kehittää jatkuvasti uusia vihreitä ratkaisuja ja tuotteita, tekstiilikuitu, akkuhiili, innovatiiviset pakkaustuotteet muovia korvaamaan, sivuvirtojen entistä parempi hyödyntäminen. Vihersiirtymä on todellinen mahdollisuus.

Matti Vihelä, eduskuntavaaliehdokas, Kokoomus

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy