Tykkään puhua asioista enkä lainkaan itsestäni. Koska keskustelu tuulivoimasta näyttää kuitenkin helposti henkilöityvän, päätin kirjoittaa vielä kerran. Keskityn omaan näkemykseeni ja tuntemuksiini, koska minun persoonani ja taustani näyttävät joka tapauksessa nousevan tapetille netin synkeissä syövereissä.
Minulla ei ole selvää kyllä tai ei -kantaa Liimattalan hankkeeseen. Hankkeen puolesta puhuu mielestäni se, että toteutuessaan Liimattalan tuulivoima-alue tuottaisi suuren määrän sähköä hyvin pienillä kasvihuonekaasujen päästöillä. Alueen sijainnissa olisi monia hyviäkin puolia, olkoonkin, että hankkeen haittavaikutukset rasittaisivat Liimattalan kylää ja kyläläisiä.
Olen huolissani hankkeen vaikutuksista maisemaan, Liimattalan alueen luonteen muuttumisesta ja siitä, miten ihmiset sopeutuvat, jos hanke toteutuisi. Vaikka jonkinlainen luontoharrastelija olenkin, hankkeen luontovaikutuksista en osaa olla huolissani sillä perustella, mitä olen aiheesta oppinut. Julkisuudessa esillä olleisiin pohjavesiasioihin en osaa ottaa kantaa, koska en ymmärrä niistä yhtään mitään.
Minua hieman hämmentää se, miten voimakkaasti ihmiset suhtautuvat juuri tuulivoimarakentamisen todellisiin ja oletettuihin haittoihin. Hyväksymme enemmän tai vähemmän mukisematta kaiken sen luonnon tuhoamisen ja elinympäristömme huonontumisen, joka on tapahtunut aiemmin tai liittyy jo olemassa olevaan teknologiaan – esimerkkinä vaikkapa autotiet, voimalinjat, tehtaat piippuineen ja päästöineen, äärettömän rumat kännykkämastot, raiskatut ja tieverkostojen pirstomat metsät, turvetuotannon pilaamat suot ja vesistöt sekä valjastetut pohjoisen joet.
Tuore uutinen kertoi kuluneella viikolla, että maailmanlaajuisella tasolla selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat pienentyneet 68 % vuosien 1970 ja 2016 välillä. Koska emme tunne historiaa, pidämme kaikkea tätä luonnollisena kehityksenä emmekä lainkaan huomaa, miten kurjassa jamassa asiat ovat. Tai sitten ajattelemme välinpitämättömästi, että hällä väliä, kaikkihan on jo pilalla. Tai juuri tuulivoimarakentaminen nyt pilaa kaiken.
Itseäni surettaa ja suututtaa aina, kun päädyn retkilläni kulkukelvottomiksi auratuille hakkuuaukeille tai hoitamattomiin, ylitiheisiin taimikoihin. Molempia on nykyisin aika paljon täälläpäin. Oikeaa, luonnontilaista metsää ei tahdo enää Lapin ja Koillismaan eteläpuolelta löytyä. Näin ei tarvitsisi olla. Minä pystyn kuvittelemaan, miten upea paikka maapallo oli ennen ja olisi vieläkin ilman ahneen ja yliturvonneen ihmislajin painolastia. Yritän kuitenkin purra hammasta ja sopeutua enkä jaksa pitää mölinää näistä omista pienistä murheistani. Sille en oikein voi mitään, että nykyiset lumettomat, vesisateiset ja loputtoman pimeät talvet tuntuvat lähes musertavan raskailta.
Tuulivoimaa ei oikein kukaan tunnu haluavan omalle takapihalleen. Myllyjen pystyttäminen asumattomille seuduille mahdollisimman kauas ihmisten silmistä voi tuntua helpolta patenttiratkaisulta, jollainen se ei kuitenkaan välttämättä ole. Näin toimimalla nimittäin vaarannettaisiin ja tuhottaisiin helposti luonnonarvoja ja esimerkiksi hiljaisia alueita, jotka myös ovat kortilla näinä päivinä. Ehkäpä myllyt pitäisi tosiaan pystyttää mahdollisimman lähelle kaupunkikeskustoja, koska kaupungeissahan sähkön käyttäjätkin ovat. Kovasti tuntuu kuitenkin löytyvän hyviä syitä, miksi myllyjä ei voi kaupunkilaistenkaan takapihoille viedä.
Viime aikojen valtakunnan tason tuulivoimakeskustelussa minua on vaivannut kaksi asiaa. Ensinnäkin olen ollut havaitsevinani tuulivoiman periaatteellista vastustamista, johon liittyvää tiedotustoimintaa ei näytä rajoittavan pyrkimys totuudellisuuteen. Monen esitetyn väitteen taustalla voi olla ripaus faktaakin, mutta asioita liioitellaan ja jälkikäsitellään hyvin luovasti niin, että lopputuloksena on kovin vääristynyt kuva todellisuudesta.
Toiselta puolen tuntuu olevan olemassa paljon naiivia ja asioihin perehtymätöntä ”Tuulivoima on kiva juttu aina ja kaikkialla” -tyylistä ajattelua. Aihe on politisoitunut ja kuten muodikasta on, monet näyttävät hankkiutuvan mielellään ääripäihin. Tai ainakin äänekkäin väki.
Tuulivoima-ala tietysti esittää asioita mielellään itselleen myönteisessä valossa. Tosin olen yllättynyt siitä, miten avoimesti Suomen Tuulivoimayhdistys ottaa esille myös alan ongelmakohtia, toki usein selitellen niitä parhain päin. Riippumattomat asiantuntijat taas pysyttelevät enimmäkseen hissukseen – syistä, jotka hyvin ymmärrän nyt, kun sotkin omat harrastelijan näppini tuulivoimakeitokseen.
Asiat ovat muuttuneet viime vuosina nopeasti energiarintamalla. Tuulivoima on nyt halvin tapa rakentaa uutta energiantuotantokapasiteettia ja alan eteneminen on markkinaehtoista. Riskinä on, että sääntely ei ole ajantasaista ja vauhtisokeudessa tehdään ratkaisuja, joita myöhemmin joudutaan katumaan. Huonoin vaihtoehto olisi, että päättäjät ja viranomaiset eivät ole perehtyneet asioihin, vaan toimivat virheellisen tai vanhentuneen tiedon perusteella.
Käsittelimme joitakin nykyisen tuulivoimatilanteen haasteita ja ongelmia yhdessä Äänekosken Vihreiden kanssa laatimassamme mielipidekirjoituksessa (ÄKSän nettisivu 7.8.20 ja Sisä-Suomen Lehti 11.8.20). Kirjoitustamme on ainakin Vihreässä puolueessa luettu kuulemma valtakunnan ylintä tasoa myöten. Tämä herättää minussa toiveikkuutta. Asiat etenevät ja ongelmia pyritään ratkaisemaan.
Tässä ovat viimeiset julkiset sanani tästä aiheesta: Toivon kaupunkimme päättäjille viisautta tehdä hyvä ratkaisu Liimattalan hankkeen osalta. Varmaan parasta olisi, että äänestäisitte hanketta vastaan, niin kenellekään ei tulisi paha mieli, paitsi ehkä Energiequellen väelle. Itse taidan vaivaisena varavaltuutettuna säästyä jälleen napin painamiselta. Enkä kadehdi osaanne.
Tommi Sulkala, Konginkangas
Tommi hyvä, älä lyö itseäsi mykkyyden ovella. Se ei tuo lisäarvoa keskusteluun, missä päätös on aina kompromissi huonon ja vähemmän huonon kanssa. Olen samaa mieltä, että vain säästetty tai tuottamatta jätetty energia on oikeaa vihreää energiaa. Siitä ei nyt tunnu puhuvan kukaan, kun myllyjä nousee ja niissä asioissa ei puhuta ympäristön rakentamisesta, jonka teollisuus eli tuulimyllyt vaativat. Ei puhuta mitä ne oikeasti tuovat kemikaaleja luontoon ja kuinka paljon muuta kehittymismahdollisuutta ne alueilta kahlitsevat. Asia on merkittävä ja siksi se ei saisi mennä tunteisiin, koskapa kriittinen ajattelu on silloin pois päältä. Samaa voi sanoa, jos asiaa perustellaan pelkällä rahalla. Energiateollisuus on rajat ylittävää eurokalastusta ja se menee sinne, missä on vielä saalista. Meillä on liian väljä laki tähän sijoitteluun ja sen lain tulkinta on jätetty ihan liian pienen porukan tulkittavaksi Äänekoskella. Tämäkin hipoo periaatteessa kuntademokratian seinämiä. Olisiko pitänyt viedä kaavoitukseen ryhtyminen valtuuston asti. Kaupunginhallitus antaa luvan muuttaa yleiskaavan luonnetta kysymättä sitä valtuustolta tai edes alueen maanomistajilta. Sanotaan vain, että näin on delegoinnin taso määritelty. Ylikävelyä harrastava kaupunginhallitus ei muista, mitä tästä voi seurata. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta ei voi tuhota kuitenkaan jonkun asian vuoksi tulevaisuuden mahdollisuuksia. Niitä ovat puhdas vesi, rauhallinen luonnonläheinen asumispaikka, rakentamismahdollisuudet tuleville sukupolville ja sopuisa yhteiselo toistemme kanssa. Näistä toivoisi kuultavan päätöksen yhteydessä paljon enemmän. Tommi, prosessi on vasta alussa, joten sanainen arkku kannattaa pitää auki. Päätökset on kakki poliittisia, koska ne meidän demokraattisessa järjestelmässä niin tehdään. Toiminta on politiikkaa, mutta puoluepoliittista kannanottoja ei kannattaisi asioissa ottaa. Se tuo junttauksen tunnun ja mitätöi luottamushenkilön oman motivaation ottaa asioista selvää. Kerron tämän vuosikymmenien kokemuksella ja toivomuksena, että asioilla on aina monta puolta, joihin paras kompromissi löytyy vapaalla mielipiteiden vaihdoilla. Näin ajattelevat Esko ja Reetta Korjonen Liimattasta
Kiitos Reetta ja Esko! Viisaita sanoja. Olen täysin samaa mieltä kanssanne.