Samalla kun Liikuntapuistossa katsastetaan nuorten hiihtäjien valmiuksia mestaruuskisoihin, Niskasella menestynyt hiihtäjä Kuisma Taipale neuvoo ihmisiä suksien voitelun saloihin.
Lumien tulo sai ihmiset innostumaan hiihtämisestä, ja Taipaleen luona onkin käynyt porukkaa kyselemässä, kuinka voitelu tulee hoitaa, että suksi luistaa. muutamalla neuvolla pääsee jo pitkälle.
– Voitelusta ei tarvitse tehdä vaikeaa. Pitopuolella riittää muutama purkki ja luistoonkin on nykyään helppoja voiteita. Suksien voitelun voi nykyään hoitaa vaikka kerrostaloasunnossa, koska nestemäiset luistovoiteet eivät kärytä, Taipale neuvoo.
Maailmallakin menestynyt, kahdeksan SM-mitalia voittanut Taipale on hiihtänyt aikoinaan maailmancupissa sijalle 52 ja menestynyt myös Suomen olympiajoukkueen jäsenenä Salt Lake Cityssä vuonna 2002. Vuonna -70 syntynyt hiihtäjä on kuitenkin jo 10 vuoden ajan hiljentänyt tahtiaan.
– Nyt olen enemmänkin vaan harrastelija. Mutta kyllä veteraanisarjoissa tulee kisattua välillä vieläkin.
Kuisma Taipale Niskasen urheiluosastolla perjantaina 9.1. kello 12-17