Mauno Argillander oli kuusivuotias, kun Mikko Niskanen roolitti hänet jättimäiseen Kahdeksan surmanluotia -elokuvaan.
Mauno Argillander astuu Mikon Matkassa -näyttelyn ovesta sisään, ja heti tunnistaa Kahdeksan surmanluotia -elokuvan Manun! Aikaa elokuvanteosta on vierähtänyt jo reilut puoli vuosisataa, mutta yhä on samaa näköä kuin siinä elokuvassa hurmanneessa pikkupojassa. Silmistä tunnistaa, jos ei muuten hoksaa.
– Ei enää tänä päivänä juuri tunnisteta, mutta kouluaikaan oli enemmän puhetta siitä roolista. Viime vuosina on ollut hiljaisempaa asian tiimoilta, Manu kertoo.
Mikko pestasi Manun elokuvapojakseen Liimattalasta, Koivulan talosta. Talo on sama, josta elokuvan Liisa-hevonen lainattiin.
– Koivulassa kuvattiin myös kohtaus, jossa Sulo Hokkanen kiipeää uuninpankolle nukkumaan, Manu muistelee.
Manun isä, Pauli Argillander ja Mikon äiti, Lempi Niskanen (os. Argillander) olivat sisaruksia. Eli Mikko ja Manu olivat serkuksia.
Elokuvan teosta on jo sen verran aikaa, ettei Manulla ole tarkkoja muistikuvia tapahtumista. Elokuvaa kuvattiin Manulle tutuissa Liimattalan ja Konginkankaan maisemissa, mutta kohtaukset, jotka on elokuvan kotitalon sisältä, on kuvattu studiolla.
– Semmoinen mielikuva minulla on, että käytiin Helsingissä useamman kerran. Äitini Elvi oli mukana, Manu kertoo.
Elokuvaäidistään Tarja-Tuulikki Tarsalasta on myös hyviä muistikuvia.
– Hän huolehti hienosti meistä pienistä, Manu sanoo.
Manulla on elokuvassa todellinen luonnerooli. Hän muistelee olleensa vilkas ja utelias lapsi.
– En ujostellut ketään ja istuin mielelläni vieraiden sylissä. Koska olin jännittämätön, taisin onnistua vaikka kamera kävi. Olen siinä uskossa, ettei minun tarvinnut näytellä, vaan sain olla ihan oma itseni, Manu sanoo.
Ja juuri Manun rooli onkin jäänyt monen mieleen, sillä hän tekee elokuvassa todellisen luonneroolin. Kukapa ei muistaisi kohtausta, jossa Manu tulee ovesta sisään ja kertoo kenkänsä mennen rikki: ”Potkasin hevosen paskaan.” Se on kotimaisen elokuvan eräs klassikkokohtaus!
– Sen muistan, kun kerättiin kolehtia: muut laittoivat kolehtihaaviin markkoja, mutta minä upotin käteni syvälle haaviin. Ei sitä niin käsikirjoitettu, minä vain tein niin, utelias kun olin, Manu naurahtaa.
Manu on nähnyt elokuvan monta kertaa. Viime vuosina on katsonut vain pätkiä siitä.
– Tarina on niin rankka, ettei sitä tohdi katsoa. Koska tarina on tosipohjainen, se satuttaa, Manu huokaisee.
Manu toivoo, että vielä joskus saisi istahtaa elokuvasisarustensa kanssa saman pöydän ääreen: Tanu (Tauno Paananen) ja Ari (Ari Vainiontaus) asuvat paikkakunnalla. Elina (Liimatainen) Kuopiossa.
– Ehkäpä heidän muistonsa elokuvanteosta virkistäisivät myös omaa muistiani. Viimeksi tapasimme vuonna 1981, kun Mikko oli vastaanottamassa Suomen paikallislehtien Antti -patsasta, Manu muistelee.
Mikon Matkassa -näyttely
Torikatu 4, Äänekoski
avoinna heinäkuun loppuun ti-su klo 12-18, vapaa pääsy
Elokuva-Arin tarina:
