ÄKS

Miljoonasade Äänekoski Areena Pankkarille tammikuussa

19.11.2019 11:11
Ennakkomaistiaisena Äänekosken kulttuuritoimen kevättarjonnasta: Areena Pankkarilla talvi-iltaa valaisee Miljoonasade la 18.1. klo 19.

 

Jyväskyläläisbändi palasi yhteen vuonna 2014 ja on sen jälkeen keikkaillut uutterasti; uusi levy Karkumorsian ilmestyi tämän vuoden alussa ja samoihin aikoihin yhtyeestä julkaistiin kirja.

Miljoonasade muistetaan sekä 80-luvun Lapsuuden sankarille –kappaleesta että monista muista useille ehkä nuoruutta huokuvista kappaleista. Heikki Salon ääni on saanut matkan varrella yhä enemmän syvyyttä ja tekstit, jos mahdollista yhä vain enemmän elämän makua. Salo on tunnettu myös muun muassa biisinteko-kirjan tekijänä (Kahlekuningaslaji – Laululyriikan käsikirja, 2006), rockin, iskelmän ja lastenlaulujen säveltäjänä ja sanoittajana sekä näytelmien ja tv- ja radio-ohjelmien käsikirjoittajana.

Tällä hetkellä Heikki Salon navigoima Miljoonasade on taas enemmän kuin elämänsä vireessä.

Miljoonasade on:
Heikki Salo, laulu
Matti Nurro, kitara
Jarmo Hovi, rummut
Ari Laaksonen, basso
Tomi Aholainen, syntikat

Liput tulevat myyntiin ke 20.11. klo 9.

Liput ennakkoon alk. 23,50€ tiketti.fi ja tuntia ennen ovelta 25€.

La 18.1.2020, klo 19 Miljoonasade, Äänekoski Areena Pankkari. Vanha Vaasantie 462, Äänekoski. Järjestää Äänekosken kulttuuritoimi.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy