PTC oli sumialaisten musiikkivaikuttajien ensimmäisen bändi. Kokoonpanon, joka soitti nopeammin ja paremmalla fiiliksellä kuin itse pysyi aina mukanakaan.
Jos asennetta löytyy, ei keskeneräisyys ole huono asia, vaikka Jasu Rossi siihen äänensävyyn PTC-bändin musiikkia kuvaileekin.
– Sellaista nuorten poikien musiikkia, jota kukaan muu kuin sinä ei muista, Rossi tokaisee toimittajalle.
Tosiaankin, PTC oli suolahtelaisten ja sumialaisten keskuudessa kova juttu kymmenisen vuotta sitten. Rossin muistikuvien mukaan bändi ehti neljän vuoden aikana Jämsän rajoille asti.
– Valloitettiin maailmaa.
Solistina toimineen Rossin lisäksi PTC:ssä soittivat sumialaiset Jemo Kettunen sekä Petri ja Marko Jokinen. Myöhemmin mukaan vaihtui saman kylän kasvatti Lassi Pollari.
VUONNA 2002 muodostettu bändi oli Neuroosiliiton laulajana ja Suolirockin isähahmona parhaiten tunnetun Rossin ensimmäinen yhtye. Ammattilaismuusikoksi kouluttautuneen, Gaspard Oilissa laulavan Kettusen ura lähti niin ikään liikkeelle PTC:n riveistä.
Pojat olivat hädin tuskin päässeet peruskoulusta.
– Kaikki alkoi Jemon navetassa. Hengitys huurusi pakkasella, mutta pakko oli soittaa!
Mutkiahan tässä hieman suoristellaan, sillä itseasiassa molemmat, Rossi ja Kettunen, olivat jo hieman aiemmin soittaneet ”helvetin huonoa punkkia” Suolikivääri-nimisessä bändissä.
– Mutta studioon me päästiin ensimmäistä kertaa PTC:n aikana. Käytiin nauhoittamassa kappaleita Jyväskylässä Jokisten tuttavan luona, Rossi muistelee.
Hän ei usko korviaan kuullessaan, että vanhoja aarteita löytyy edelleen netistä. Mikserissä tallessa on kaiken kaikkiaan viisi kappaletta, joista tunnetuin lienee He ratsastivat koirilla:
”He ratsastivat koirilla, leipäveitset kävivät miekoista, kun aamukasteen hetkenä he tulivat suurina laumoina, viljapellon keskellä ratsastaen koirillaaaa-aaah!”
– Joo, me tehtiin biisitkin alusta alkaen itse. Porukalla säädettiin, Rossi kuittaa kyselyt lentävistä sanoituksista.
INTERNETIN SYÖVEREISTÄ löytyvä, marraskuulle 2005 kirjattu Pollarin muistikirjamerkintä kertoo yhtyeen kulta-ajoista:
”Perjantaina oli siis tanssi- ja lauluyhtye PTC:n keikka. Spektaakkelin näyttämönä toimi Äänekosken Nuorisotalo jossa järjestettiin kyseisenä päivänä bändi-ilta. —
Kaikenmaailman säätämyksen ja ihmisten kyytiin keräämisen jälkeen (ikiroudarimme Teppo jopa unohdettiin aluksi matkasta) vauhtiin päästiin noin puoli kahdeksalta. —
Yleisön kommenttien mukaan keikka oli menestys.”
Kyllästyttää tuo Jasun naama ku sitä pitää tunkea joka paikkaan!