ÄKS

Mustikkasato näyttää heikolta – puolukoiden tilanne on toinen

21.07.2021 06:10

Kuuman kesän myötä mustikkasato jää heikoksi, mutta toisaalta helteet hellivät puolukan pölyttäjiä.

Luonnonvarakeskus kertoo tiedotteessaan, että kuiva kesä on verottanut mustikkasatoa.

– Kuivuus pienentää myös kypsän mustikan kokoa, joten täydet mustikkasangot ovat monin paikoin työn takana tänä vuonna, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Rainer Peltola.

Puolukka sen sijaan on nyt raakilevaiheessa koko Suomessa, ja puolukan pölytys on onnistunut tähänastisten havaintojen perusteella erinomaisesti. Havaintometsissä jopa yli 90 prosenttia puolukan kukista on hedelmöittynyt, kun pitkäaikainen keskimääräinen pölytystulos on hieman yli 60 prosenttia.

– Näyttää siltä, että mustikkasatoa heikentäneet helteet ovat olleet erittäin otollisia puolukkaa pölyttävien hyönteisten aktiivisuudelle. Puolukka myös kestää kuivuutta mustikkaa paremmin, joten puolukkasadosta voi tulla hyväkin, Peltola kertoo.

Luken ja Suomen 4H-liiton yhteistyö marjahavaintojen teossa jatkui vuonna 2021. Tähänastiset havainnot on tallennettu kaikille avoimeen marjahavaintojen tiedotusjärjestelmään, joka löytyy osoitteesta marjahavainnot.fiLähimmät järjestelmään kirjatut marjahavainnot sijaitsevat tällä hetkellä Jyväskylän alueella, mutta kuntalaiset voivat ryhtyä raportoimaan marjasadoista ja havainnoista tiedotusjärjestelmään ilmaiseksi. Ohjeet havaintometsän perustamisesta sekä havaintojen teosta ja tallentamisesta löytyvät täältä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy