ÄKS

Näin Äänekoskella juhlitaan elämän kultaisia vuosia

09.10.2013 21:17 (muokattu 09.10.2013 21:41)
Äänekosken vanhusneuvoston puheenjohtaja Outi Huotari toivoi alkupuheessaan Äänekoskella tiistaina pidetystä vanhusten viikon juhlasta lämmintä ja keskustelevaa tapahtumaa. Juhlatilaisuus veti koko seurakuntasalin täyteen.
Äänekoskellakin juhlistetaan paraikaa vanhusten viikon hengessä elämän auvoisen kultaisia vuosia. Muuten niistä pyritään nauttimaan täysin rinnoin arjen keskellä.

 

Seurakuntasalin keski-ikä hipoi tiistaina korkealla Äänekosken kirkolla. Mitäs täällä on meneillään?

– Vanhusten viikko on maanlaajuinen vanhuksille suunnattu viikko. Sitä vietetään tänä vuonna 6.-13. lokakuuta. Tällä kertaa teemana on ”Hyviä vuosia”, valaisee Vanhusneuvoston puheenjohtaja Outi Huotari.

Vanhusten viikolla järjestetään myös juhla, joka pidettiin Äänekoskella 8. lokakuuta ja Suolahdessa juhlan aika on torstaina 10. lokakuuta. Tapahtuma on kaupungin tukema.

Äänekosken seurakuntatalolla ääneen pääsivät komeita kappaleita luikauttaneiden Eläkkeensaajien lisäksi niin nuorisovaltuuston edustaja kuin tuore arjen tuen palveluohjaaja Hannele Koskikin.

– On hienoa päästä tänne näkemään teitä, joiden eteen tulen Äänekoskelle töitä tekemään, Koski kiitteli puheessaan.

Myös vanhuksilla on kiittämisen aihetta: Äänekosken vanhemmalla väestöllä näyttäisi menevän kutakuinkin hyvin. Vanhusneuvosto on muun muassa saanut laskettua kuntokortin ikärajaa 65 vuoteen ja kaupungilla asioimisen helpottamisen puolesta on keskusteltu.

– Vanhuksia on yritetty tukea organisaatiomuutoksilla ja arjen apua on pyritty parantamaan. Myös seniorineuvola on avattu, Huotari jatkaa listausta.

Jossain asioissa vanhusten suhteen on kuitenkin yhä parannettavaa:

– Kehitettävää on varmasti vanhusten hoitopaikoissa, ja henkilöstön jaksamista voisi parantaa henkilöstön lisäämisellä, Huotari täydentää.

Kahvittelun jälkeen tiistain juhlassa esiteltiin vanhusneuvoston väkeä, kuultiin sulosointuja sekä kuultiin niin puheita kuin terveisiäkin kaupungilta ja nuorisolta.

Eläkkeensaajat lauloivat rohkeasti elämästä ja sen rajallisuudesta. Surun sijaan sanomat oli kuitenkin elämästä nauttiminen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy