ÄKS

Näpistelijä laittoi pahvilaatikon näkösuojaksi ja hääräsi eläinruokahyllyllä

06.07.2014 14:52
Pahvilaatikon takana oli näpistelijän hyvä hääräillä, kunnes jäi kiinni. Kuva: freeimages

63-vuotias äänekoskelaisnainen hääräsi pitkään saadakseen näpistettyä haluamansa tuotteet. Teko ei kuitenkaan onnistunut, ja noin 20 euron saaliin sijaan maksettavaksi tulivatkin 54 euron sakot.

Rikkomus tapahtui Citymarketissa keskiviikkona 24. heinäkuuta viime vuonna. Nainen puuhasteli näpistystään noin varttitunnin ajan kello kolmen maissa iltapäivällä.

Nainen kierteli myymälässä ja lajitteli tavaroita kärryyn. Jonkin ajan kuluttua hän meni eläinruokahyllylle, laittoi pahvilaatikon näkosuojaksi ja hääräsi kärrynsä ympärillä.

Nainen piilotteli kärryn pohjalle tuotteita. Hän yritti näin näpistää jauhelihapihvin, grillatun broilerin, Päivän ateria -tuotteen ja hampurilaisen. Naisen taskusta löytyi lisäksi Gourmet-kissanruokapaketteja.

Tuotteiden yhteishinta oli hieman yli 20 euroa. Nainen maksoi tuotteet myöhemmin, mutta jätti kissanruoat myyntikuntoisina kauppaan.

Nainen ei kiistänyt tekoaan. Teko katsottiin kuuden päiväsakon arvoiseksi.

Kihlakunnansyyttäjä vahvisti sakot tammikuussa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy