Äänekoskelaisen Niskasen suvun perimässä on myös vauhtigeeni. Tästä tuli todiste, kun Elias Niskanen nappasi kauden päätteeksi SM-hopeaa Formula Ford -sarjassa.
Formula 1 -luokan maailmanmestareista monet ovat tehneet läpimurtonsa juui Formula Fordin kautta. Heistä mainittakoon esimerkiksi Ayrton Senna, Nigel Mansell, Mika Häkkinen ja Michael Schumacher.
15-vuotias Elias Niskanen on äänekoskelaislähtöisen Juha Niskasen poika. Perhe asuu nykyisin Kuopiossa.
SARJATILANNE ennen viime viikonlopun Kemoran kolmea viimeistä osakilpailua oli tiukkaa sijoista 2–5, Juha Mäkijouppi oli jo varmistanut mestaruuden hienolla suorituksella aiemmin. Ville Kivinen, Milla Mäkelä, Joona Reittu ja Niskanen olivat pisteissä tosi lähellä toisiaan ja kaikilla oli mahdollisuus SM-mitaliin. Niskasen kantti kesti viimeisten osakilpailuiden osalta parhaiten.
Lauantain 11. osakilpailu oli vaiherikas. Niskanen lähti kilpailuun ruudusta neljä, hyvällä lähdöllä nousi heti kakkoseksi ykkösruudusta lähteneen Mäkijoupin perään. Toisella kierroksella Mäkelä pyörähti kolmospaikalta ja neljäntenä ollut Kivinen ei onnistunut väistämään tilannetta vaan osui Mäkelän autoon rikkoen pyörän ripustuksensa. Lähtö keskeytettiin punaisella lipulla, joka tarkoitti uusintalähtöä.
Niskasen autosta kytkin rikkoontui ensimmäisessä lähdössä, eikä sitä saatu kuntoon ennen uusintalähtöä, joten Niskanen laitettiin ratavarikolta muiden perään. Auto laitettiin käyntiin varikolla ja työnnettiin liikkeelle, jolloin Niskanen laitettua ykkösvaihteen päälle ja pääsi muiden perään.
Ilmeisesti jonkinlainen taisteluhenki oli miehellä päällä, kun kolme kierrosta oli ajettu oli Elias nostanut itsensä upeasti toiseksi.
– Meinasi tulla isille hieman katsomossa ”rytmihäiriötä”, kun miestä ei näkynyt uusintalähdön lähtöruudussa. Kuitenkin oli hienoa seurata varikolta tehdyn lähdön jälkeen pojan upeaa ajoa ja nousua toiseksi, Juha Niskanen kertoo.
SUNNUNTAIAAMUNA ajettiin 12. osakilpailu. Niskanen lähti kuivalla kelillä ruudusta kaksi hienosti, ottaen lähdössä kärkipaikan. Kuitenkin Mäkijouppi otti avauskierroksella jo oman paikkansa ja nousi johtoon.
Kolmantena ollut Reittu ahdisti Niskasta avauskierroksilla tosi vahvasti, mutta Niskanen pystyi pitämään kakkospaikkansa. Erän puolivälistä lähtien Niskanen alkoi hieman karistamaan Reittua kannoiltaan ja ajoi selkeästi toiseksi.
Sunnuntain toinen ja koko sarjan viimeinen 13. osakilpailu ajettiin iltapäivällä. Pisteissä Niskanen oli noussut toiseksi kahden pisteen erolla Reittuun ja viidenpisteen erolla Kiviseen. Mäkelän epäonni lauantain kilpailussa oli pudottanut hänet kiihkeimmästä mitalitaistosta.
Ennen lähtöä Niskasen toivoma vesisade tuli kuin lahjana taivaalta. Lähdössä Niskasen auto jäi hieman sutimaan ja hän tippui, mutta jo avauskierroksella hän oli noussut hienon lähdön ottaneen Mäkelän kantaan neljänneksi. Heti paikan tullen Niskanen ohitti Mäkelän ja nousi kolmanneksi Kivisen kantaan.
Kaksiokon ero oli viisi pistettä. Niskanen oli laskenut että jos hän tulee Kivisen perässä maaliin kolmantena, sijoittuu hän loppupisteissä toiseksi pisteen erolla Villeen ja näin hän teki.
– Sijoitus sarjassa toiseksi on nuorelta tulokkaalta hieno saavutus. Tätä emme uskaltaneet kauden alussa toivoa, mutta kuski oli näköjään eri mieltä, isä-Niskanen iloitsee.