ÄKS

Nuorten itsenäisyyspäivän juhlaan itse ibe

16.11.2021 14:20
ibe räppää Äänekosken nuorisolle itsenäisyyden kunniaksi järjestetyssä juhlassa. Kuva. Julius Konttinen.

Rap-muusikko ibe saapuu juhlistamaan nuorten itsenäisyyspäivän tapahtumaa Äänekosken nuorisotiloille Spottiin.

 

– Hienoa, että päästään taas tauon jälkeen järjestämään nuorille oma itsenäisyyspäivän tapahtuma, iloitsee nuorisotyöntekijä Petri Varis.

– Nuoret ovat kaivanneet todella paljon kohtaamisia toistensa kanssa ja tällainen keikka on aina ihan oma juttunsa. Nuoret ovat yksi niistä ryhmistä, joiden elämään korona-aika on vaikuttanut ihan hirvittävän paljon, Varis lisää.

Sukupolvensa ääneksi tituleerattu ibe kuvailee suhdettaan tuotantoonsa päiväkirjamaiseksi ja kertoo henkilökohtaisuuden ja avoimuuden olevan hänelle tärkeitä arvoja. Artisti uskoo ihmisten olevan pohjimmiltaan yllättävän samanlaisia.

Ehkä juuri siksi kuulijat löytävät jatkuvasti omia ajatuksiaan iben teksteistä, iben sanoittamana. Seassa on kuitenkin hippunen kryptistä hulluutta ja arvaamattomuutta. Innokkaimmat fanit saavat olla jatkuvasti varpaillaan: mitäköhän ibe tekee seuraavaksi? Tämä ainutlaatuinen tunnelma ja jännitys kannattaa kokea myös livenä, iben keikalla. Artistin perkele! -albumi palkittiin Emma-gaalassa alkuvuodesta Vuoden Rap/R&B -kategoriassa.

To 2.12. klo 19 Nuorten itsenäisyyspäivän juhla. Spotti, Kotakennääntie 21, Äänekoski. Järjestää Äänekosken nuorisopalvelut ja Äänekosken kulttuuritoimi. Vapaa pääsy.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy