ÄKS

Nuoruuden Suolahti -ryhmän tapaaminen: ”Suolahti on antanut tilaa kasvaa omaksi itsekseen”

17.07.2022 06:00
Nuoruuden Suolahti -ryhmän tapaamisessa kuultiin Suolahden historiaa Kari Perälän (vas) kertomana. Ryhmän perustanut Markku Waris kuunteli tarkalla korvalla, mitä hänen luokkakaverinsa luennoi.

Nuoruuden Suolahti -tapaamisessa tuttuja ja aimo annos Suolahden historiaa. 

 

Markku Wariksen vuonna 2017 perustama Facebook ryhmä Nuoruuden Suolahti -kokoontui nenätysten Ravintola Majakkaan. Useampana kesänä järjestetty tapahtuma on jo monen odottama juttu. Tällä kertaa sää teki pienet tepposet sateen muodossa, mutta onneksi Majakan paviljonki antoi lämpöistä suojaa paikalle tulleille.

Erityisen mielenkiintoista on tavata tuttuja pitkästä aikaa. Kun vuosikymmenten takaiset koulukaverukset kohtaavat, on aika kullannut muistot ja tarinaa riittää. Tapahtuman mukavin anti oli Kari ”Polle” Perälän pieni historian oppitunti sekä sen päälle Suolahti-aiheinen koe. Opettajan työstä eläkkeelle jäänyt toivoo, että kouluissa otettaisi kotiseutuopetus tosissaan.

– Pyramidit ovat tärkeitä, mutta erityisen tärkeää on tietää missä juuresi ovat, Perälä sanoi.

Juuri ilmestynyt kirja Koulutie Suolahdessa kertoo Suolahden yhteiskoulun historiaa vuosilta 1948-1973. Kun Suolahden yhteiskoulu täytti 50 vuotta, kirjoitti Perälä aiheesta 65-sivuisen historian. Tämä toimi uuden urakan vahvana selkärankana.

–  Suolahdessa oli yksityinen, hyvä koulu, ja ilman sitä, olisi tänne tuskin saatu oppikoulua. Kukkula oli hyvä koulu, ja olen sen oikeastaan vasta nyt ymmärtänyt, kuinka laadukasta opetusta se tarjosi. Havaitsin historiaa kirjoittaessani, kuinka Suolahti oli oikea koulukeskus: täällä oli Kukkulan (Elisenvaaran yhteiskoulun) lisäksi Keski-Suomen opisto ja Suojarinteellä koulutettiin vajaamielishoitajia. Pienessä Suolahdessa tarjottiin upeasti koulutusta ja sivistystä, Perälä sanoo.

Hän harmittelee, ettei uusista, moderneista ja hienoista oppimisympäristöistä löydy paikkakunnan sivistyksen historiaa.

– Sitä saa uusien koulujen seiniltä hakea. Alueen historia olisi tärkeää olla oppilaiden ulottuvilla, se olisi hyvää kotiseutuopetusta!

Perälä kertoi, kuinka hänen ”muinainen” luokkakaveri, Markku Waris soitti ja kysyi mielipidettä Nuoruuden Suolahti -ryhmän perustamiseksi.

– Minusta se oli hyvä idea, ja sanoin että perusta ihmeessä. Muistellaan sitten vaikka kahdestaan jos ei muita tule, Perälä naurahtaa.

Ryhmässä on jäseniä lähes 2000.

– Löysin vanhan ainevihkoni, jossa on säännöllisin ajoin mustetäplä. Vieressäni istuva Markku oli vasenkätinen, ja hän aiheutti nämä täplät tökkimällä minua kyynärpäähän, Perälä naurahtaa.

Nuoruuden Suolahti -ryhmässä ei mustetahroja näy, mutta sitä enemmän on mukavia kuvia ja tarinoita!

– Se on Suolahdessa merkittävää, että täällä ollaan aina oltu suolahtelaisia, ollaan sitten svullilaisia tai tullilaisia. Vaikka Markun vanhemmat ovat karjalasta ja minä olen Etelä-Pohjanmaalta, silti me ollaan suolahtelaisia.

Suolahden Urhon mittavan historiikin kirjoittanut Perälä harmittelee, ettei Suolahden Urheilijoiden historiaa ole saatu yksiin kansiin.

– Koetan sen jossakin vaiheessa tehdä.

Perälä antaa ajattelemisen aihetta, kun hän ryhtyy pohtimaan Suolahden katujen nimiä kuten Kellosepänkatu, Myllykatu ja Pajakatu.

– Meillä katujen nimet muistuttavat alueen historiaa. Ja onpa meillä katuja nimetty myös paikallisten henkilöiden mukaan: Iinankatu, Riihijärvenkatu, Solanteekatu ja Sirkanpolku. Äänekoskella katuja on nimetty Lönnrotin, Snellmanin, Aleksis Kiven ja Lallin mukaan. Vaikka Suolahti tunnettiin punaisena kauppalana, ei meillä ole kaduille annettu nimiä poliittisen värin mukaan, päinvastoin.

Perälä kertoo, kuinka Riihijärvenkatu on nimetty sahan omistaja Ali Riihijärven mukaan, Sirkanpolku on saanut nimensä Impi ja Otto Vilho Sirkan ja Solanteenkatu Eevi Solanteen mukaan.

– He olivat poliittiselta kannaltaan jotain ihan muuta. Solanne oli Keski-Suomen lottapiirin puheenjohtaja sekä tunnetuimpia IKL:n naisedustajia.

Perälä kertoo, kuinka Suolahdessa on tehty politiikkaa asukkaiden hyväksi.

– Kun kunnanvaltuustossa istuivat valkoinen Eevi Solanne ja punainen Jalmari Kahila, niin päätöksiä tehtiin Suolahden etu edellä.

Perälä kertoo suvaitsevuuden merkityksestä, joka on Suolahdessa aina ollut hyvällä tasolla.

– Olen saanut varttua sellaisessa Suolahdessa, jossa on saanut olla oma itsensä ja juuri sellainen kun on, kiitteli Perälä ja pisti tietokilpailun käyntiin.

Osaatko yhdistää henkilön ja tittelin?

Maire Hakala

Veikko Komppa

Pekka Leppänen

Veikko Halonen

Erkki Kumpunen

Heikki Noronen

Eero Rautavirta

Matti Saarinen

Matti Väisänen

Simo Holopainen

Eevi Solanne

– opettaja, Kotiseutuyhdistyksen perustaja

– SDP:n vahva kunnallispoliitikko

– urheiluselostaja

– Suolahden Yhtenäiskoulun rehtori

– konduktööri

– SKDL:n tunnettu poliitikko, kirvesmies

– Majalan koulun johtaja

– Keski-Suomen Opiston rehtori

– Elokuvateatteri Kuvala

– Keski-Suomen Lottapiirin puheenjohtaja, Keski-Suomen Opiston opettaja

 

Kari Perälä sai raapustaa omistuskirjoituksia kirjaansa Koulutie Suolahdessa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy