ÄKS

Odotus skeittihallista päättyy – vihdoinkin!

04.03.2022 05:00
Lenni Liekkinen on Suolahden Rullalautailijat ry:n puheenjohtaja.

Skeittihalli valmistuu entiseen Suojarinteen terapiatalon liikuntasaliin. Vuosien odotus päättyy, ja pian suosittua lajia päästää harrastamaan myös talviaikaan. 

 

Skeittihallin rakentamispäätös eli valtuuston joulukuussa myöntämä määräraha tuli todelliseen tarpeeseen, sillä kaupungista löytyy satoja skeittareita ja scoottaajia.  Suolahden Rullalautailijat ry:n puheenjohtaja Lenni Liekkinen aloitti skeittaamisen vuonna 2011. 

– Kesät menivät hyvin pitkälti ympäri Suolahtea rullaillen ja etsien spotteja ja paikkoja, joissa voisi viettää aikaa kavereiden kanssa ja harrastaa. 

Liekkinen kertoo, ettei ole koskaan välittänyt joukkuelajeista tai ohjatusta toiminnasta. Aktiiviseen liikkumiseen on kuitenkin ollut halua. 

– En ole koskaan välittänyt ohjatusta harrastamisesta, jonka vuoksi skeittaamisen vapaus ja kulttuuri sen ympärillä veivät pienen pojan täysin mukanaan. Ongelmana harrastamiselle olivat huonot mahdollisuudet ja skeittipaikkojen puuttuminen. Kesäisin lautoja kolisteltiin pitkin kyliä, josta ulkopuoliset eivät useasti olleet kovin mielissään ja häädöt tuli miltei jokaisesta paikasta. Syksyn tullen lajia oli mahdotonta harrastaa ja skeittaaminen jäi tauolle vähintään puoleksi vuodeksi, Liekkinen kertoo. 

Vuonna 2014 sai 13-vuotias Lenni Liekkinen ystävänsä Aksu Kumpulaisen kanssa idean, jonka toteuttamista lähdettiin ajamaan eteenpäin adressilla. 

– Haaveemme oli saada Suolahteen skeittihalli. Kirjoitimme yhdessä adressin ja kiersimme ovelta ovelle kysymässä nimiä hankkeellemme. Kerättyämme listaan nimiä soitimme kaupungille ja kerroimme ideastamme. Hanke ei kuitenkaan silloin toteutunut lupauksista huolimatta. Siitä saakka projekti on hautunut takaraivossa.

Ei vain Liekkisen takaraivossa, sillä skeittihallia on haaveiltu ja jopa suunniteltu vuosien ajan. Suunnitelmat ja haaveet kaatuneet erilaisiin esteisiin ja päätöksiin. Vuonna 2015 pohdittiin hallille paikkaa Suojarinteen vanhasta pesulasta, mutta tila todettiin mahdottomaksi skeittareiden tarpeeseen. Viime vuoden elokuussa skeittihalli lähti myönteisellä ajatuksella teknisen lautakunnan pöydältä hallituspöytään. Asemakadun koulun ruokalatilojen hyödyntäminen rullalautailun ja scoottauksen harrastustiloja varten ei saanut kaupunginhallituksen kannatusta, mutta hallitus päätti esittää valtuustolle 150 000 euron määrärahan mitoittamista kuluvan vuoden budjettiin. Esitys hyväksyttiin joulukuun 2021 kaupunginvaltuustossa. 

– Nyt seitsemän vuoden odotuksen jälkeen tuntuu uskomattomalta, että varhaisnuoruuden unelma on vihdoin käymässä toteen kun hallille on myönnetty rahoitus sekä tilat, joita tällä hetkellä valmistellaan meitä varten. Suolahden skeittihalli on nyt pidemmällä kuin koskaan, sillä ensimmäiset suunnitelmat hallista ovat tehty, Liekkinen kiittelee. 

Skeittihallin suunnittelee Huuhan parkin toteuttanut Windmill SPS

Kaupungin tekninen isännöitsijä Hanna Räsälä kertoo, kuinka Suolahdessa Suojarinteen alueella oleva terapiatalo koettiin potentiaaliseksi skeittihallin rakentamiselle. Ennen kuin asia lyötiin lukkoon, pääsivät myös käyttäjät tutustumaan tilaan. 

– Halli rakennetaan terapiatalon liikuntasaliin, ja suunnitelmat ovat työn alla. Olemme jo pyytäneet käyttäjien kommentit ensimmäisiin luonnoksiin käyttäjien. Kunhan saamme hahmoteltua suunnitelmat lopulliseen muotoon, päästää itse rakennuttamisvaiheeseen, Räsälä kertoo. 

Tällä hetkelläkin tapahtuu: terapiatalon salissa on tehty purkutöitä ja sähkö- ja LVI-työt ovat jo valmiina. Myös ilmanvaihtokanavat on puhdistettu.

Aikataulu on vielä avoinna, mutta tavoitteena on, että skeittaamaan päästään jo ensi lumien aikaan. 

– Tämä on ollut hieno projekti, kun tietää, että tarvetta on. Pidän tärkeänä, että pystymme mahdollistamaan suositun harrastusmahdollisuuden myös talviaikana, Räsälä sanoo. 

Skeittaajat ja scoottaajat odottavat jo lumien sulamista. Tänä talvena on saatu odottaa jo oman sisähallin rakentumista. 

– Haluan kiittää suuresti mukana olleita ja asiaa ajaneita henkilöitä sekä kaupunkia harrastajien kuuntelemisesta. On aivan uskomatonta, että unelma toteutuu vihdoinkin, toteaa Lenni Liekkinen kiitollisena.

Äänekosken alueella on valtava määrä skeittauksen harrastajia, vs. vapaa-aikajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen arvioi määrän olevan 400-500 välimaastossa. Skeittareiden lisäksi kaupungista löytyy myös scoottauksen harrastajia. Syksyllä 2018 avattu Huuhan skeittiparkki tuli todelliseen tarpeeseen, ja parkin olemassaoloon on kiinnitetty hyvää huomiota myös kuntarajojen ulkopuolella. 

– Olen erittäin iloinen, että skeittihalli saadaan vietyä maaliin. En muista, olisiko minun aikanani tullut näin vahvaa toivetta mistään muusta harrastustilasta. Meillä on asiantuntevia harrastajia, joita olemme käyttäneet apuna suunnittelua tehdessä. On tärkeää, että saadaan aikaiseksi juuri käyttäjien tarpeisiin sopiva halli, Pohjolainen painottaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy