ÄKS

Oletko huomannut, että maisemasta puuttuu jotain isoa ja valkoista? Suolahden vesitorni on historiaa

18.02.2022 17:47
Siinä se nyt makaa. Betoninen säiliö on jo hävitetty ja jäljellä on enää jalka.

Uljaana maamerkkinä Kylänmäen päällä 56 vuotta seissyt valkoinen vesitorni on nyt historiaa. 

 

Kolme vuotta sitten vielä selviteltiin vuonna 1965 valmistuneen tornin saneerausmahdollisuutta ja todettiin, että vuosikymmeniä palvelleen vesitornin peruskorjaus ei ollut teknistaloudellisesti perusteltua. 25,5 metriä korkea vesitorni on kaadettu kuluvan viikon aikana.

Vesitornilta on suolahtelaisilla monia muistoja: sen juurelle on kipaistu välituntitupakalla, ja sen juurella on vannottu ikuista rakkautta ja leikitty monen sortin leikkejä. Vesitorni toimi myös nähtävyytenä, sillä vielä 1980-luvulla sieltä käytiin kiikaroimassa mahtavia maisemia, jotka kantoivat kauaksi asti.

Vielä viime vuonna vesitornia haluttiin säilytettäväksi, kun valtuutettu Antti Peltomäki (ps) jätti valtuustoaloitteen  vesitornin muuttamisesta näköalapaikaksi ja kesäkahvilaksi. Asiasta äänestettiin, ja äänin 28-13 (kaksi tyhjää ääntä) valtuustoaloite nuijittiin loppuun käsitellyksi ja samalla kopautuksella alkoi vesitornin lähtölaskenta.  Valtuustoaloite oli käsittelyssä lokakuussa 2021.

Tämä Suolahden maamerkki oli 25,5 metriä korkea.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy