Konginkankaan Vanha Koulu palveli vuodesta 1936. Kaupunki oli purkamassa kiinteistöä, mutta puuhamiehet Mikko Niskanen ja Sulo Hytönen kirjelmöivät siihen malliin, että koulua ei purettu. Sitä on käytetty koulun lisätiloina ja mm. Koskelan kutomapiirin toimitiloina ja Kömin Killan arkistona ja Uuden koulun valmistuttua päiväkotina. Vanha puukoulu etsii nyt käyttötarkoitusta. Marjatta Huhta satuilee koulun vaiheista.
Olipa kerran näyttävä puurakennus, jonka puuleikkaukset olivat puusepäntyön helmiä, ikkunaruudut aistikkaasti sijoitettu mansardikaton katveisiin ja kattorakenteet loistavasti laskettu suojaamaan seinät räystäiden suojiin. Se oli kauneusarvoiltaan korvaamaton rakennustaiteen helmi! Sijainti oli mitä oivallisin arvokkaan kirkkorakennuksen tuntumassa. Jos menit sisälle, havaitsit porraskaiteiden hivelevän pyöreät kaarteet – korvaamattomia puusepäntaitoja nekin – ja puulattioissa historian tuoma kumiseva kaiku. Seinissä – joita lastulevyt eivät olleet ehtineet vielä tärvellä – näkyi pystypuulaudoitusta vanhaan malliin. Huoneet olivat ylevän korkeat ja niitä koristivat suuret pikkuruutuikkunat, joista ihanat maisemat luontoon, puihin ja kirkkoon. Yläkertaan oli säästetty pesämuna koulumuseota varten!
Kävipä sitten niin, että siihen aikaan hallitseva kaupunginpormestari määräsi viimeisenä tahtonaan, että rakennusviraston tuli hakea EU-varoista jättipotti puukoulun säilyttämiseksi. Kansalaiset riemuitsivat viisaan pormestarin jälkisäädöksestä. Kuinka ollakaan, EU ymmärsi heti puukouluhankkeen merkityksen ja antoi välittömästi rahat.
Tässä vaiheessa – rahaa kun oli – tuli kaaos ja nyrkkitappelu ja oikeusjuttu. Sitä pormestari ei olisi tietenkään tahtonut, mutta hän oli jo muuttanut Keuruulle. Siinä hötäkässä ehti sadunkertojakin muuttaa presidentti Maduron valtakauden viime vuosiksi Venezuelaan.
Ajast´ajan jälkeen sadunkertoja palasi Konginkankaalle. Hän kyseli, mitä rakkaalle, korvaamattomalle puukoululle oli käynyt.Kömin Killan silloinen puheenjohtaja Rivakka kysäisi: ”Tarkoitatko Vanhaa Koulua?” Sanoin, että totta Mooses, minuahan kiinnostavat historialliset rakennukset. ”Minä voin viedä sinut katsomaan.” Niin vei puheenjohtaja sadunkertojan puukoululle.
”Näethän, mitään muutoksia ei ole tehty ulkoverhoukseen. Kaupunki teki remontin yhdessä museoviraston kanssa, ja siksi ulkoverhoukseen ei saanut kajota. Ja kaikki kylän yhdistykset olivat esittämässä toiveensa.” Sadunkertoja näki vastamaalatun, ikkunaremontoidun, ihanan puukoulun aivan kuin ennenkin. Ainoa ero oli, että pääovien väliin oli nostettu kiemuraisin kirjaimin kirjoitettu kyltti: Kylätalo. ”Ihanko totta? ” kysyi sadunkertoja, ja tuskin malttoi odottaa pääsemistään sisälle.
Ulko-ovet oli hienosti entisöity. Oven avauduttua näkyi heti kiiltävät, koverretut puukaiteet. Rivakka jatkoi: ”Alakertaan rakennettiin kokoontumistila 50 hengelle sekä näyttämö, jossa Kömin Teatteri voi harjoitella ja pitää esityksiään. On pianot ja kajarit ja hieno äänentoisto. Teatteriin on tullut lisää innokkaita harrastajia nyt, kun on tilakin. Keittiö on hyvä ja kahvio käy kokoustilasta. Tuolla on pomppulinna lapsille ja liukumäki. Rakennuksen oikeaan päähän on tehty bänditila, jossa voi harrastaa musiikkia. Alakerrassa on myös tilat eri yhdistyksille joko jatkuvaan tai tilapäiseen käyttöön – niin ja vuokra on melko olematon, niin että yhdistyksillä on käyttöön varaa. Siellä on Kyläyhdistyksiä ja Marttoja ja eläkeläisyhdistyksiä, kalastusseuraa ja monta muuta.” kertoi Rivakka.
”Mitä yläkerrassa on?” kysyi sadunkertoja. ”Tule, niin näet.” Rivakka vei sadunkertojan ensin koulumuseoon, jossa vitriineissä komeilivat täytetyt linnut ja pulpeteilla koreilivat vanhat kirjat ja käsityöt. ”Ihana”, sanoi sadunkertoja. ”Tätä minä aina haaveilin, että jossain näytetään reppu ja muki ja helmitaulu – ja käsityöt.” ”Niin, ja tulepas tänne, täällä luokassa kutovat Koskelan opiston kutojanaiset kankaita.” ”Muistan, tämä oli ennenkin.” sanoi sadunkertoja. ”Mitä muuta täältä löytyy?” kysyi sadunkertoja. ”Muistatkos kun silloin 2020-luvulla oli se korona?” kysyi Rivakka. ”Toki muistan. Siksihän minä täältä läksin huitsin-nevadaan”, sanoi sadunkertoja. ”No, silloinhan ihmiset rupesivat tekemään etätöitä. Mepä rakennettiin neljä etätyösolua, joita lomalaiset saavat vuokrata maksua vastaan. Ne piti olla vain kesäksi, mutta nyt solut on buukattu moneksi kuukaudeksi eteenpäin ja yhdistystenkin tiloja on väliin etätyöläisillä. Näin saa kaupunki maksettua puukoulun sähköt. Ovelaa, eikö vaan!” ylpeili Rivakka.
”Mutta kuinkas nettiyhteydet? Ne ei ihmeemmin toimineet.” kysyi sadunkertoja huolissaan. Rivakka vastaili: ”Rakennettiin extra-nopeat valokuituyhteydet. Eipä ole tullut valituksia. Saa nähdä rakennetaanko vielä serverikeskuskin, siltä näyttää.”
”WOOOW” vinkaisi sadunkertoja. ”Kyllä oli meillä loistava pormestari. Sellaisia, kun vielä löytyisi nykyaikana”. Siihen vihjaisi Rivakka: ”Ajattelin vähän, että jos vaikka ehdolle pormestarikisaan…”
Marjatta Huhta
