Toukokuussa järjestettäviin eurovaaleihin ei ole ilmoittautunut vielä yhtään varsinaista äänekoskelaista. Mutta melkein: Timo Harakka on Äänekoskelta kotoisin ja paikallisen demariyhdistyksen ehdokkaaksi asettama.
Toinenkin äänekoskelaisjuurinen ehdokas vaaleihin on jo saatu, kun vihreät ilmoitti kisaan mukaan eduskuntaryhmänsä varapuheenjohtajan, tamperelaisen Oras Tynkkysen. 36-vuotiaan Tynkkysen äiti, jyväskyläläinen Riitta Lätti on entinen äänekoskelainen. Tynkkynen kävi tutustumassa äitinsä lapsuudenmaisemiin kesällä 2012.
– Tulen tosi mielelläni taas käymään Äänekoskella, jos siellä järjestetään jokin sopiva keskustelutilaisuus tai paikalliset kutsuvat kylään. Tarkoitus on kiertää Suomea ahkerasti vaalien merkeissä, Tynkkynen kertoo suunnitelmistaan ÄKSälle.
Tynkkynen uskoo, että vihreä aate ja perusteollisuus – josta Äänekoski tunnetaan – eivät ole ristiriidassa.
– Haluan viedä europarlamenttiin viestiä talouden vihertämisestä niin, että meidän vahva perusteollisuutemme saadaan uudistettua kestävämmäksi. Nykyään uuden teknologian tutkimiseen ja kehittämiseen käytetään EU:n budjetista vain murto-osa siitä, mitä sijoitetaan maataloustukiin. Haluan myös, että ympäristönsuojelussa valitaan kustannustehokkaita keinoja, jotta kulut vientiteollisuudellemme saadaan pidettyä aisoissa, Tynkkynen linjaa.
Lisää Jyväskylässä syntyneestä Tynkkysestä miehen kotisivuilla.
ÄKS ottaa vastaan tietoja muidenkin eurovaaliehdokkaiden äänekoskelaisista (suolahtelaisista, sumialaisista, konginkankaalaisista…) taustoista! Ilmianna ehdokas: terho.vuorinen@aksa.fi
Voikun ihanaa. Tynkkynen on ehkä ällöttävin ja turhin ehdokas ainakaan mitään asioita hoitamaan. Ko. heppu tarttuu asioihin joista hänellä ei ole minkäänlaista käsitystä. Viherfagpopulisti.
Viherpipertäjät ovat ilmastovouhotuksillaan vastuussa paperitehtaitten sulkemiseenkin, ihme että joku Äänekoskella tukee tuollaisia omiin muroihin kuseksijoita…?