ÄKS

Osallistu hyvän tekemiseen pullonpalautuskuitilla

18.06.2021 11:09
Mika Lankinen, Leena Niskanen ja Pirkko Kokkonen asensivat pullonpalautusautomaattien viereen hyväntekeväisyyslaatikon.

Nyt on mahdollisuus tehdä hyvää matalalla kynnyksellä. 

 

Lions Club Äänekosken Helmi sai lahjoituksena jyväskyläläiseltä kummiklubilta, Ainolta, pullonpalautuskuittien keräyslaatikon. Nyt on laatikko asennettu ottavalle paikalle, Citymarketin ja Alkon pullonpalautusautomaattien kupeeseen. 

Nyt on mahdollisuus osallistua hyväntekeväisyyteen matalalla kynnyksellä, nimittäin lahjoittamalla pullonpalautuskuitit Lions Clubi Helmille ja sitä kautta paikallisen lasten-, nuorison ja vanhustyön tukemiseen. 

– Pullonpalautuskuittien keräyslaatikko on laatuaan ensimmäinen Äänekoskella, Leena Niskanen Lions Helmistä sanoo. 

Ennen kuin keräystä voi alkaa suorittaa, on siihen haettava asianmukaiset luvat poliiishallinnolta. 

– Hankkeen etenemisen eteen piti täyttää papereita sekä odottaa, sillä rahankeräyslupaan meni yli kolme kuukautta aikaa, Pirkko Kokkonen kertoo. 

Itsekin Leijona, kauppias Mika Lankinen, suhtautui myötämielisesti keräyslippaan asennukseen. 

– Tämä on tärkeä asia, ja nyt voi osallistua hyvän tekemiseen pienellä panostuksella vaivattomasti, Lankinen sanoo. 

Ensi keväänä 20 vuotta täyttävä Helmi on auttanut jo paljon: joka vuosi lahjoitetaan äänekoskelaisille koululaisille ja opiskelijoille stipendejä, on hommattu seniorikeskuseen televisio, Sumiaiskotiin ja Äänekoskelle pyörätuoli sekä ulkoilutuspeittoja.

– Viime joulun aikaan lahjoitimme 700 euron edestä ruokalahjakortteja vähvävaraisten perheiden tarpeisiin, Niskanen ja Kokkonen kertovat. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy