ÄKS

Päätoimittajan blogi: Kuka mustamaalaa ja ketä?

20.03.2013 09:58 (muokattu 20.03.2013 10:07)

ÄKSän päätoimittaja Terho Vuorinen pohtii tuoreessa blogissaan SRV:n ja Sisiksen välistä kuvamanipulaatiokohua.

– Muutamalla taholla on syytetty ÄKSää Sisiksen mustamaalaamisesta. Aika erikoista ajattelua, Vuorinen selvittelee bloginsa lähtökohtaa.

Vuorinen muistuttaa, että ÄKS on ollut koko prosessin ajan sivustakatsoja, asiallinen sellainen.

– Olemme toimineet täsmällisesti hyvän journalistisen tavan mukaan. Hyviin tapoihin kuuluu, että molempien osapuolten mielipiteitä kysytään. Sille emme voi mitään, jos toinen osapuoli ei suostu kommentoimaan asioita millään tavalla.

Vuorinen korostaa, että ÄKS haluaa tehdä yhteistyötä kaikkien äänekoskelaisten toimijoiden kanssa, myös Sisä-Suomen Lehden.

– Ihmeellistä, että tiedotusväline, jonka toiminnan ydin on siis viestinnässä, ei hallitse alan perusasioita kuten avoimuutta. Vai onko niin, ettei tässä jättikonsernin haarakonttorissa vieläkään taideta tunnustaa sitä, että ÄKS ylipäätään on olemassa.

– No, varmaan me ollaan ÄKSässä vaan tosi surkeita amatöörejä ja huikea suosiommekin on pelkkää harhaa. Sovitaan niin, Vuorinen sanoo.

http://terhovuorinen.blogspot.fi

Vastaa

  1. CiziaZ sanoo:

    Taitaa olla SSL:n päätoimittaja allerginen kritiikille. Joskus muinoin kirjoitin ko. lehteen yleisönosastolle ja kritisoin SSL:ä junioriurheilun uutisoinnista. Kirjoitusta ei koskaan julkaistu ja silloinen vt. päätoimittaja Eija Vartevan vastaus kyselyyni, miksi kirjoitusta ei ole julkaistu, oli: ”Emme halua julkaista kirjoituksia jotka kritisoivat omaa lehteämme.”
    Minusta jokseenkin herkkähipiäistä toimintaa ko. päätoimittajalta. Siksikin olen entinen SSL:n tilaaja..

  2. Jasu sanoo:

    Kyllä Sisis niinsanotusti kusee omiin muroihinsa, kun tällaista ÄKS-vihaa toimituksessa ylläpitää.

    ”Ajat muuttuvat – Sisis ei”

    1. Velipeku sanoo:

      Monilla paikkakunnilla on ilmestynyt ilmaisjakelulehtiä jo pitkään eikä mitään tilattavia paikallislehtiä ole kannattanut julkaistakaan. Ilmeisesti. Keskisuomalaisen lievällä sponsoroinnilla tuo Sisis on ainakin tähän päivään saakka kannattanut julkaista. Voisiko Äänekoskellakin jo lähivuosina olla tilanne, ettei mitään tilattavia paikallislehtiä ilmestyisi. Tuo asiahan on maksajien ja lukijoiden varassa. Haluammeko me tukea Sisistä vai haluammeko ilmaisen paikallislehden, jonka viulut maksetaan ilmoitustuloin. Sisis on ollut aikanaan hyvä lehti, kun vaihtoehtoja ei ole ollut. Onhan Sisis kalliskin lehti. Samalla rahalla saa hyvän vastineen toisaalla.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy