Kyllä, luit oikein. Painonnosto on yksilölaji, mutta vuodesta 1972 saakka Keski-Suomi, Keski-Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa ovat mitelleet voimiaan huhtikuisessa joukkuekisassa. Lauantaina 19. maaliskuuta Keski-Suomesta lähti aamutuimaan bussilastillinen nostajia kohti Kalajokea perinteiseen piiriotteluun. Naisnostajia oli matkassa kuusi: äänekoskelaiset painonnostajat Iita Kononen ja Mari Paananen sekä jyväskyläläiset crosfittaajat Leila Hänninen, Miia Herrala, Anni Honkala ja Milla Salonen. Miesnostajia oli kahdeksan: painonnostajat Janne Riekkinen, Jani Senilä, Kari Tarkiainen, Ilpo Viitala, Jukka Kivimäki, Janne Räisänen ja kuulantyöntäjä-painonnostajat Tomi Nissinen ja Matti Kahilainen.
Piiriottelusäännöt mahdollistavat, että painoluokkien mukaan naisten joukkueessa yhteensä 7 nostajaa, miesten joukkueessa 8 nostajaa, kaksi saa olla samassa painoluokassa mikäli jostain painoluokasta puuttuu nostaja. Eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa.
– Voittaja 7 p.
– Kakkonen 5 p.
– Kolmas 4 p.
– Neljäs 3 p.
– Viides 2. p
– Kuudes 1 p
Historian saatossa pohjalaiset ovat olleet väkevämpiä, mutta keskisuomalaisilla oli vakaa aikomus jos ei nyt ihan yllättää voittamalla niin ainakin kiilata pohjalaisten väliin. Ja näin kävikin niin naisissa kuin miehissäkin, kun useat keskisuomalaiset nostajat venyivät jopa henkilökohtaisiin ennätyksiinsä.
Yhdentoista korvalla kisat aloitti naisten kevyimmässä sarjassa painoluokassa 48 kiloa Iita Kononen. Mahatauti oli kaatanut kilpasiskot petiin, joten Iita oli sarjan ainoa nostaja. Urheasti Iita tempaisi 22 kiloa, mutta 23 ei tällä kertaa suostunut pään päälle kahdesta yrityksestä huolimatta. Iita oli toipilas viikon kuumeilun jäljiltä, mikä näkyi pienoisena kankeutena nostoissa. Työnnössä sen sijaan sisuuntuneen tytön suorilla käsillä olivat 26, 27 ja 28 kiloa. Näin Iita avasi joukkueen pistetilin saalistaen voitollaan arvokkaat 7 pistettä 51kilon yhteistuloksella.
Edellisen kerran piiriottelussa Vihtavuoressa pari vuotta sitten kisannut Leila Hänninen piristi joukkuetta naisten 58:ssa. Leila tempaisi 38 kiloa parantaen ennätystään kolmella kilolla ja työnnössä parannusta tuli peräti 10 kiloa kerralla kun 57 kiloa oli suorilla käsillä. Yhteistulos 95 kiloa toi sarjan kolmannen tilan ja hienot 4 pistettä.
Miia Herranen toi kolmannella sijallaan samat hyvät 4 pistettä sarjasta 69 elämänsä toisissa kisoissaan. Ensimmäiset olivat jäsentenväliset tämän kuun alussa, joissa rautaa nousi 110 kiloa, josta puuttuu vain 10 kiloa 23-vuotisten SM-rajasta. Rohkea nuori nainen otti kisat tavoitteekseen, osti lisenssin, tempaisi 45 kiloa ja työnsi 68 kiloa, parantaen kannustamaan lähteneen siskon ja koko joukkueen iloksi työntöä kolme kiloa kuten yhteistulostakin, joka nyt siis 113 kiloa.
Seiskavitonen oli keskisuomalaisten hallintaa. Milla Salonen otti ykköstilan ja upeat seitsemän pistettä hienolla kuuden putkella poikaystävän kannustaessa. Milla tempaisi 54 kiloa ja työnsi 69 kiloa. Työntö koheni kahdella kilolla, kuten yhteistuloskin lukemiin 123 kiloa.
Kannustuksessa todella on taikaa, sillä pohjanmaalta lähtöisin oleva Anni Honkala näytti kuuden putkella vanhemmilleen kuinka nostetaan parantamalla yhteistulostaan peräti 12 kiloa! Tempaukseen hyvää tuli viisi kiloa, nyt 48 kiloa ja työntöön seitsemän, nyt 67. Yhteistulos 115 kiloa toi toisen tilan ja kivat viisi pistettä.
Naisten superissa entinen SM-sarjakoripalloilija Mari Paananen syttyi joukkuekisasta mahataudista huolimatta. Kuuden onnistuneen putki toi 136 kilon yhteistuloksen, viisi kiloa lisää yleisen sarjan SM-kisassa nähtyyn, kun 60 kilon tempaus ja 76 kilon työntö onnistuivat. Sarjan kakkostila toi mukavat viisi pistettä.
Naisten kisa oli vertailukelpoinen siinä mielessä, että mikään joukkueista ei asettanut täyttä seitsemän nostajan joukkuetta, vaan kaikilla oli kuusi nostajaa kisaamassa. Etelä-Pohjanmaa voitti 39 pisteellä, Keski-Suomen naisten joukkue keräsi 32 pistettä tullen toiseksi ja jättäen Keski-Pohjanmaan kolmanneksi 27 pisteellä.
Miehissä keskisuomalaisittain pelin avasi Janne Riekkinen seiskaseiskassa. Janne saalisti 194 kilon yhteistuloksella sarjan kolmannen tilan ja hyvät neljä pistettä. Henkilökohtaista plussaa tuli kaksi kiloa, 90 kilon tempausenkasta. Työntö oli 104 kiloa ja alkaa kulkemaan kyykkäämisen myötä, totesi Janne.
Jani Seniläkin sarjassa 85 kiloa syttyi joukkuekisassa tekemällä 217 kilon tuloksen, josta tempaus 95 ja työntö 122 kiloa. Lavalla nähtiin sähäkkä Jani – mies kiitteli hyvin mennyttä reeniä, kun oli tempaissut kakkosen ysilläkympillä – Kimmo Kinnusen vinoiltua että porkkanoihin (Janin oranssin värisiin säärystimiin viitaten) tulisi laittaa vähän liikettä. Miehen viime toukokuussa tekemä yhteistulos parani seitsemän kiloa, tempaus viisi ja työntö kaksi ja sinclairitkin paranivat kun elopaino oli rapiat pari kiloa vähemmän. Janille sarjasta kolmas tila ja hienosti ansaitut neljä pistettä. Ville Vanhasen sairastuttua varamiehenä mukaan lähtenyt Kari Tarkiainen nosti upeasti 176 kilon yhteistuloksen napaten kaksi pistettä viidennellä sijallaan. Kari kertoi tempaisseensa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen yli 80 kiloa, nyt 81 kiloa. Kyllä se joukkue sytyttää 65 vuotta syksyllä täyttävän veteraaninkin! Työnnössä nousi 95 kiloa ja todella lähellä oli 100 kiloakin, ihan jo saksissa ja loppuasentoa vailla, mutta mokoma lava oli liukas, kun hartsia ei ollut – spagaati oli enemmän kuin lähellä takajalan lipsahdettua harmillisesti.
Mainiota tuloskuntoa esitti myös Ilpo Viitala ysinelosissa. Romua kertyi 237 kiloa, tempauksen ollessa 106 ja työnnön 131 kiloa. Myös 136 kiloa oli hyvä nosto, vaikka kaksi tuomaria eivät siitä tykänneetkään. Mies oli kuitenkin tyytyväinen kisan jälkeen, aiheesta, sillä nostot olivat tyylikkäitä ja todella sähäköitä. Sarjan kakkostila toi arvokkaat viisi pistettä ja pottia täydensi kivasti Jukka Kivimäki kolmossijalla ja neljällä pisteellä tempaisemalla 96 kiloa ja työntämällä 120 kiloa. Lisääkin on luvassa, sillä Jukka aloittaa reeneissä kunnon kyykkykuurin.
Sarjassa 105 kiloa nostanut miesten joukkueen juniori Matti Kahilainen sai lomaa armeijan harmaista ja nosti kelvollisesti, vaikka yleisurheilukisojen myötä nostoreenit olivat vähälle jääneetkin. Sarjan kolmostila ja tarpeelliset neljä pistetä tulivat 205 kilon yhteistuloksella, josta tempaus 90 ja työntö 115 kiloa.
Superi oli Keski-Suomen miesten näytöstä – ja kyllä kelpasi katsoa! Tomi Nissinen osoitti kokeneena Kalevan Kisaajana, miten nosto kulkee hyvänä päivänä. Ykköstila ja täysi seitsemän pisteen pistepotti tuli 260 kilon yhteistuloksella, joka sivuaa miehen yhteistulosennätystä. Vaikka 104 tempaustulos jäi hieman kaivelemaan miehen mieltä, iloa toi 153 kilon työntöennätys, joka koheni kolmella aiempaan verrattuna. Sopiva herkkyys löytyi, kun ensin Tomi oli kaksi viikkoa kipeänä ja sitten pystyi reenaamaan kaksi viikkoa. Norosen Pentti, Keski-Suomen painonnoston primus motor, jolla löytyy tilastot piiriotteluista kertoi, että Tomin tulos on kovaa luokaa, nimittäin piiriotteluennätys sarjaan +105 kiloa! Janne Räisänen nosti komealla tekniikalla kuuden putken hämmästellen itsekin kuinka kisanostot kulkivat. Tempauksen 110 ja työnnön 135 kiloa tekivät 245 kilon yhteistuloksen, joilla sarjan kakkostila ja mukavat viisi pistettä. Jälkeenpäin miehet pohtivat yhdessä, mistä moinen tuloskunto: perisuomalainen selitys löytyi – saunasta. Senilän Jani pudotti painoa saunassa ennen punnitusta ja lämmössä viihtyivät myös Tomi ja Janne.
Suomen maajoukkuenostajista Jani Heikkinen ja Miika Antti-Roiko nostivat kotilavallaan hyvällä tulostasolla valmistautuen näin Norjan Fordessa 8.-16.4.2016 kisattaviin EM-kisoihin ja varmistaen Keski-Pohjanmaan miesten joukkueen piiriotteluvoiton 46 pisteellä. Keski-Suomen miehet olivat toisia 35 pisteellä jättäen niukasti Etelä-Pohjanmaan kolmanneksi 32 pisteellä. Sekä Keski-Pohjamaan että Keski-Suomen joukkueissa nosti kahdeksan miestä, Etelä-Pohjanmaalla kuusi.
Jyrki Konosen, Jani Senilän, Leila Hännisen sekä Milla Salosen huolto toimi loistavasti ja joukkueenjohtaja Pentti Noronen piti homman kasassa alusta loppuun. Ennätysten ja onnistumisten myötä tämä “hopea” tuntui voitetulta! Ensi vuonna kisa on Keski-Suomessa, jokohan silloin ykkössija jäisi kotiin? Piiriottelu toimi valtaosalle nostajista hyvänä valmistavana kisana Masters SM-kisoille, jotka pidetään Tampereella Nääshallissa 16-17.4.
Tulokset 19.3.2016 Kalajoki
Naiset
Sarja 48 kg
1. Iita Kononen K-S (-06/37,8) 51 kg (22+29) 105,362 p.
Sarja 53 kg
1. Siri Sytelä E-P (-00/49,8) 129 kg (58+71) 205,618 p.
2. Satu Niemelä K-P (-68/52,87) 98 kg (42+56) 148,119 p.
Sarja 58 kg
1. Iida Kalmari E-P (-94/57,72) 130 kg (58+72) 183,674 p.
2. Jenna Koski K-P (-99/57,09) 110 kg (50+60) 156,680 p.
3. Leila Hänninen K-S (-81/56,99) 95 kg (38+57) 133,491 p.
Sarja 63 kg
1. Katri Isomäki E-P (-92/59,9) 108 kg (45+63) 148,556 p.
2. Helmi Nauha K-P (-03/63,00) 81 kg (38+43) 107,654 p.
Sarja 69 kg
1. Piia Koski E-P (-96/63,7) 142 p. (67+75) 187,332 p.
2. Fanni Niemelä K-P (-97/64,58) 131 p. (58+73) 171,282 p.
3. Miia Herrala K-S (-93/65,5) 113 kg (45+68) 146,399 p.
4. Emma Rahja K-P (-98/65,07) 100 kg (40+60) 130,115 p.
Sarja 75 kg
1. Milla Salonen K-S (-89/72,08) 123 kg (54+69) 150,502 p.
2. Anni Honkala K-S (-81/71,42) 115 kg (48+67) 141,445 p.
3. Jaana Kivistö E-P (-63/74,98) 108 kg (48+60) 129,335 p.
Sarja +75 kg
1. Mirka Viitamäki E-P (-87/113,15) 156 kg (68+88) 160,450 p.
2. Mari Paananen K-S (-76/76,6) 136 kg (60+76) 161,027 p.
3. Rebekka Roukala K-P (-96/85,43) 110 kg (50+60) 123,745 p.
Naisten joukkuekilpailu:
1. Etelä-Pohjanmaa (E-P) 39 pistettä
2. Keski-Suomi (K-S) 32 pistettä
3. Keski-Pohjanmaa (K-P) 27 pistettä
Pistetaulukko naiset:
EP KS KP
sarja
48 – 7 –
53 7 4 5
58 7 – 5
63 7 4 5
69 7 7 3
75 4 5 4
+75 7 5 4
39 32 27
Miehet
Sarja 56 kg
1. Juho Lassila E-P (-50/55,6) 90 kg (40+50) 141,262 p.
2. Otto Syrjälä E-P (-03/44,3) 58 kg (25+33) 110,977 p.
Sarja 62 kg
1. Arttu Jäppinen K-P (-00/58,2) 108 kg (53+55) 163,631 p.
Sarja 69 kg
1. Heikki Niemi K-P (-80/65,4) 168 kg (78+90) 234,117 p.
2. Joonas Nauha KJ (-01/68,4) 140 kg (63+77) 189,397 p. (kans. kilpailu)
Sarja 77 kg
1. Sami Torvi K-P (-87/70,1) 235 kg (105+130) 313,121 p.
2. Antti Peltokangas E-P (-95/76,8) 210 kg (95+115) 264,940 p.
3. Janne Riekkinen K-S (-87/76,6) 194 kg (90+104) 245,117 p.
4. Joonas Laurila K-P (-00/75,2) 185 kg (85+100) 236,146 p.
Sarja 85 kg
1. Kimmo Keisala K-P (-80/81,6) 230 kg (105+125) 280,730 p.
2. Karri Kailajärvi E-P (-92/84,5) 220 kg (100+120) 263,681 p.
3. Jani Senilä K-S (-74/84,9) 217 kg (95+122) 259,474 p.
4. Rene Roukala RK (-98/80) 213 kg (90+123) 262,643 p. (kans. kilpailu)
5. Jere Mäntylä K-P (-96/83,2) 212 kg (91+121) 256,170 p.
6. Kari Tarkiainen K-S (-51/83,8) 176 kg (81+95) 211,829 p.
Sarja 94 kg
1. Ilkka Kallioniemi E-P (-95/87,7) 250 kg (115+135) 294,261 p.
2. Ilpo Viitala K-S (-77/93) 237 kg (106+131) 271,689 p.
3. Jukka Kivimäki K-S (-83/93,4) 216 kg (96+120) 247,156 p.
Sarja 105 kg
1. Miika Antti-Roiko K-P (-88/96,7) 337 kg (142+195) 380,034 p.
2. Jani Heikkinen K-P (-94/101,3) 312 kg (140+172) 345,436 p.
3. Matti Kahilainen K-S (-96/100,9) 205 kg (90+115) 227,307 p.
4. Jens Löfbacka E-P (-87/101,7) 202 kg (91+111) 223,359 p.
Sarja +105 kg
1. Tomi Nissinen K-S (-75/138,4) 260 kg (107+153) 264,853 p.
2. Janne Räisänen K-S (-75/139,6) 245 kg (110+135) 249,221 p.
Miesten joukkuekilpailu:
1. Keski-Pohjanmaa 46 pistettä
2. Keski-Suomi 35 pistettä
3. Etelä-Pohjanmaa 32 pistettä
Pistetaulukko miehet:
KP KS EP
sarja
56 – – 7
5
62 7 – –
69 7 – –
77 7 4 5
3
85 7 4 5
3 2
94 – 5 7
4
105 7 4 3
5
+105 – 7 –
5
46 35 22