Liki kaksi vuotta kadonneen Jussi Peltolan etsintä on aktivoitunut. Poliisi on suorittanut kesän aikana naarauksia Parantalan lähivesillä ainakin Äänekoskella ja Saarijärvellä.
Tuloksia ei kuitenkaan ole tullut. 18-vuotiaan jäljettömiin kadonneen Peltolan omaiset ovatkin yhä toiveikkaita, että nuorukainen olisi hengissä.
Poliisi ihmettelee etenkin sitä, ettei kadoksissa on Peltolan lisäksi hänen käyttämänsä henkilöauto. Tutkinnanjohtaja Reima Rossi pitää auton katoamista mysteerinä.
– Auton pitäisi kyllä tarttua naaraan. Lisäksi olemme käyttäneet ruumiskoiria, mutta mitään ei ole löytynyt, Rossi kertoo.
– Teemme kuitenkin yhä sitkeästi töitä. Tällainen katoaminen painaa omaisten mieliä hirvittävästi.
PELTOLA KATOSI Pyhäjärven rannalla Parantalalassa sijaitsevalta mökiltä lokakuun alussa 2012. Hän oli tullut Äänekoskelle mökkeilemään kahden kaverinsa kanssa.
Alkoholia nauttinut Peltola lähti aamuyöllä Peltola yllättäen mökiltä muiden kavereiden ollessa saunassa. Peltola otti alleen kaverinsa Citroën C5 -henkilöauton. Peltolalla ei ollut ajokorttia, sillä hänen autokoulunsa oli vielä kesken.
Ennen lähtöään Peltola oli ollut puhelimitse yhteydessä ystäväänsä Riihimäelle. Puhelu oli riitainen.
Sekä poliisi että omaiset ovat edelleen saaneet vihjeitä Peltolasta. Yksikään vihje ei ole johtanut eteenpäin.
PELTOLA ON 175-senttinen ja normaalivartaloinen. Yllään hänellä oli farkut ja värikäs huppari. Kateissa oleva vuosimallin 2010 Sitikka on musta ja farmarimallinen. Auton rekisterinumero on OPZ-994.
Mahdolliset vihjeet Äänekosken poliisille numeroon 029 544 0131.