ÄKS

Passia tarvitaan muuallakin kuin rajalla. Poliisin lupapalvelut ohjeistaa asiakkaita

20.02.2016 10:45

Kun asioit poliisin lupapalveluissa, ota mukaasi voimassa oleva passi tai henkilökortti. Ota sellainen mukaasi myös silloin, kun tulet jättämään hakemuksia asiakaspalvelussa tai tulet täydentämään sähköisiä passihakemuksiasi.

– Näin varmistat asiointisi onnistumisen ja säästät sekä omaa että virkailijan aikaa. Poliisi pystyy tarvittaessa tunnistamaan asiakkaat ilman voimassa olevaa passia tai henkilökorttia, mutta se voi viedä aikaa, tiedottaa poliisin luopapalvelut.

Jos sinulla ei ole ennestään passia tai henkilökorttia, ota mukaan esimerkiksi ajokortti ja muita asiakirjoja, joita voidaan käyttää apuna tunnistuksessa. Myös hiljattain umpeen mennyt passi tai henkilökortti kannattaa ottaa mukaan. Jos edellinen, voimassaoleva passisi tai henkilökorttisi ei ole hallussasi, sinun on tehtävä siitä katoamisilmoitus.

– Olemme henkilöllisyyden varmentamisessa erittäin tarkkoja, koska siten voimme taata, että jokaisella on sellainen asiakirja kuin pitääkin, lupapalveluista kerrotaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy