ÄKS

Perusopetuksen paluu pulpettiin vaatii erityisjärjestelyjä

11.05.2020 15:12
Kuvituskuva.
Kouluunpaluu tuo muutoksia oppilaiden arkeen muun muassa aikataulujen, kuljetusten ja tilankäytön suhteen.

Peruskoulut jatkuvat lähiopetuksena torstaina 14. toukokuuta alkaen. Koronavirukseen liittyvät rajoitukset otetaan edelleen vakavasti, ja koululaisten arki ei palaa täysin entiselleen, vaikka koulurakennuksiin päästäänkin. Ryhmien väliset sekä opettaja-oppilaskontaktit pyritään pitämään mahdollisimman pieninä.

– Viheralueiden pienissä kouluissa pystytään hoitamaan tilanne erittäin hyvin vain ottamalla jumppasalit sun muut tilat käyttöön ja rytmittämällä työpäiviä. Välitunneilla mennään ulos yksi ryhmä kerrallaan opettajan valvonnassa, opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä kertoo.

Härtsiän mukaan tilanne on hyvin hallinnassa myös isommilla kouluilla. Koulunmäen yhtenäiskoulun oppilaat saavat käyttöönsä tiloja Äänekosken lukiolta ja teknologiakeskukselta, joissa järjestyy helposti myös kouluruokailu. Ruokailuaikoja on kaikilla kouluilla pidennetty ruuhkien välttämiseksi, ja ruokapalveluhenkilöstö jakaa ruoan linjastolla.

– Suolahti on hieman ongelmallisempi tapaus opetuksen väljentämisen suhteen. Selvitimme kaikkia mahdollisia tiloja, mutta esimerkiksi Asemakadun koulu on sellaisessa kunnossa ettei sieltä ole mahdollista ottaa edes yhtä kerrosta käyttöön. Myös Suojarinteellä pitäisi tehdä ensin sen kokoluokan siivous ja esimerkiksi ilmastointilaitteiden tsekkaus, että se ei ole tosiasiallinen vaihtoehto tähän hätää. Suolahden yhtenäiskoululla vähennetään ryhmien välisiä kohtaamisia ottamalla kaikki mahdolliset tilat käyttöön ja rytmittämällä työpäivät tarkkaan, Härtsiä toteaa.

Kouluun omalla kyydillä

Toukokuun loppuun kuuluu perinteisesti myös opetuksen siirtyminen ulkotiloihin. Vaikka maanantai aukesikin räntäisen harmaana, on opetusta toiveena järjestää myös mahdollisimman paljon ulkona. Julkista keskustelua on värittänyt toive etäopetuksen jatkumisesta, mutta sekä huoltajilla että henkilöstöllä on yhteisymmärrys siitä, että nyt on tehtävä miten hallitus linjaa.

– Käsiä pestään, käytetään desiä, ja yläkoulunkin välitunneille mennään opettajan johdolla. Myös opettajien ja ryhmien väliset kohtaamiset minimoidaan, Härtsiä listaa.

Moni äänekoskelaishuoltaja tarttui kaupungin tarjoukseen saattokorvauksesta. Huoltaja tuo lapsen kouluun ja saa kuljetuksesta korvauksen. Äänekoskelaisista kuljetusoppilaista noin 25 prosenttia kulkeekin koulumatkat omalla kyydillä.

– Tämä tuo jo paljon väljyyttä oppilaskuljetuksiin, mutta ihan emme pääse siihen että autot olisivat puolillaan. Siihen ei jousta kalusto eikä aikataulu, Härtsiä harmittelee.

Oppilaiden ja opetushenkilökunnan tunnelmat kouluun palaamisesta vaihtelevat. Härtsiä toteaa, että lapset ovat innoissaan päästessään edes vähäksi aikaa kouluun ja tapaamaan kavereita ennen kesälomaa.

– Väljentäminen kyllä tuottaa päänvaivaa myös opettajille. Riskiryhmään kuuluvan henkilöstön osalta on järjestetty korvaavaa työtä, kuten etäyhteydellä annettavaa opetusta. Silloin oppilasryhmä on koulussa paikalla ja heillä on siellä opettaja ohjaamassa, mutta varsinainen tunnin opettaja antaa luokkaan opetuksen etäyhteyden välityksellä, Härtsiä selvittää.

Vastaa

  1. Kotiin jää meidän lapset sanoo:

    Naurettavaa säätämistä 🙄

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy