ÄKS

Perussuomalaisten piirikokous pidettiin Äänekoskella – persut vaativat Koskelle junaliikennettä

26.11.2017 18:33 (muokattu 26.11.2017 21:00)
Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon johdolla kokouksessa puhuttiin muun muassa sotesta ja junaliikenteestä.
Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin piirikokous pidettiin Äänekoskella Kartano Kievarilla lauantaina 25. marraskuuta.

 

Uuden piirihallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tapani Mäki, Heli Kuparin ilmoitettua yllättäen siirtyvänsä sivuun. Piirihallitukseen Äänekoskea edustamaan valittiin Marke Tuominen ja Joni Kotilainen.

Perussuomalaisten Keski-Suomen piirikokous vaatii, että sote- ja valinnanvapausuudistus rakennetaan tutkitun tiedon ja kokeilujen perusteella ja siten, että julkinen sote-palvelutuotanto säädetään pääsäännöksi ja yksityiset yritykset täydentävät julkista palvelutarjontaa.

Piirikokous toteaa tyydytyksellä, että osana Keski-Suomen liikenneväylien parantamista rataosuus Äänekosken ja Jyväskylän välillä peruskorjattiin ja sähköistettiin Metsä-Fibren biotehdasinvestoinnin yhteydessä. Piirikokous pitää tärkeänä, että rataosuudella aloitetaan myös henkilöliikenne.

Perussuomalaisten piirikokousväki kiirehtii Jyväskylän ja Tampereen välisen radan kaksoisraiteen rakentamista, koska tavara- ja henkilöliikenteen voimakas kasvu tätä vaatii.

 

Äänekoskelainen Marke Tuominen sai piirihallitukselta tunnustuksen pitkäaikaisesta työstä puolueen hyväksi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy