ÄKS

Poimijat eivät lähde vieläkään – ilmaisista lennoista huolimatta

23.09.2013 09:28
Poliisi oli turvaamassa järjestystä sunnuntai-iltana vanhassa seurakuntatalossa.

Thaimaalaiset marjanpoimijat jatkavat tiiviisti yhdessä rintamassa taisteluaan väittämäänsä epäoikeudenmukaista kohtelua vastaan vanhalla seurakuntatalolla. Poimijat päättivät myöhään sunnuntai-illalle venyneessä kokouksessaan, etteivät lähde maanantaiksi ja tiistaiksi järjestetyille paluulennoille kohti kotimaataan.

Lennot olisivat olleet poimijoille ilmaiset. Maksajana olisi toiminut Thaimaan valtio, suurlähetystön ja työministeriön järjestelyiden kautta.

– Meidän pitää peruuttaa lennot, konsuli Worawoort Pongprapapant kertoi apeana kello 23 maissa tehdessään lähtöä kohti Helsinkiä.

Valtaosalle poimijoista työkeikka Suomeen merkitsi lopulta joko taloudellista tappiota tai vain vähäistä, muutaman sadan euron tienestiä. Ber-Exin toimitusjohtajan Kari Jansan mukaan ehkä vain yksi poimijoista pääsi noin tuhat euroa plussan puolelle noin 40 päivän urakoinnista.

Ber-Ex maksoi sunnuntaina poimijoille heidän saatavansa, mutta vähensi summasta myös velat, jotka poimijat ovat ottaneet kotimaassaan päästäkseen Suomeen. Ber-Exillä on tarkat tiedot poimijoiden lainoista. Jansan mukaan käytäntö on ollut aina sama.

– Jos poimijoilla antaa rahat käteen ja päästää koneeseen, niin he eivät varmasti maksa lainojaan Thaimaassa, Jansa perusteli.

Epäselväksi jäi edelleen, miten Ber-Ex on kietoutunut laina-asiaan. Pongprapapant ymmärsi asian niin, että Ber-ex toimii lainan takaajana. Jansa kuitenkin kiisti takaamisen.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy