Äänekosken Postin työtaistelu on tältä erää ohi.
Päiväposti jäi jakamatta alkuviikosta, kun Postin työntekijät työnantajan vaatimuksesta kävelivät ulos työpaikaltaan maanantaina ja tiistaina. Keskiviikkona 11. marraskuuta tilanne palautui normaaliksi ja posti kulkee jälleen.
Kahden päivän jakamaton posti luonnollisesti ruuhkauttaa jakelua, mutta kaikki posti pyritään jakamaan mahdollisimman nopeasti.
– Vuokratyöläiset ovat tehneet valmistelevaa työtä, mutta ruuhkaa on silti. Sataprosenttisesti ei voi luvata, että posti pystytään tänään jakamaan, mutta priorisoimme jakelua mahdollisimman sujuvaksi. Nyt otetaan vaan isompi reppu reitille mukaan ja tehdään reippaammin pohjatyötä, Postin aluepäällikkö Eikka Urpilainen kertoo.
Työtaistelun takana on Posti- ja logistiikka Unionin ohje siitä, etteivät työntekijät opastaisi vuokratyöläisiä työntekoon. Äänekosken Postissa työnantaja oli vaatinut perehdyttämisestä kieltäytyneitä työntekijöitä poistumaan työpaikalta.
Keskiviikkona ilmestyvä ÄKSäkin siis jaetaan tuttuun tapaan. ÄKSän väki pyytää kuitenkin lukijoiltaan kärsivällisyyttä, sillä viivästykset ovat mahdollisia.