Lions-järjestön tunnuslausetta Me palvelemme toteuttaen Lions Club Äänekoski/Helmi on käynyt ulkoituttamassa vanhuksia, myös Sumiaisissa. Ulkoilun yhteydessä todettiin, että Sumiaisten vanhainkodissa on vain yksi pyörätuoli asiakkaiden henkilökohtaisten tuolien lisäksi. Koska kaikki tietävät, että yhdessä ulkoileminen on mukavampaa, päätimme hankkia sinne toisen tuolin. Tuolin pitää olla ”retkeilymallia”, ts. sen on oltava riittävän tukeva ja paksut renkaat, jotta ulkona työntäminen sujuu kevyesti.
Tartuttiin tuumasta toimeen ja pyörä hankittiin. Siinä vaiheessa olivat Lions Club Sumiaisten jäsenet myös innostuneet ajatuksesta ja he lupasivat osallistua kustannuksiin. Pyörä saatiin juuri ennen joulua, mutta joulukiireiden vuoksi sen luovuttaminen jäi tammikuun alkuun.
Helmin naiset paistoivat pullaa ja kakkuja ja LC Sumiaisten edustajia pyydettiin paikalle, sillä tarkoitus oli pitää yhteinen pieni kahvihetki pyörän luovutuksen yhteydessä. Olimme ajamassa kohti Sumiaista pyörätuoli takakontissa, kun tuli puhelinsoitto, että Sumiaiskodissa raivoaa ankara vatsatauti. Minkäänlaisia kahvikekkereitä ei voinut edes ajatella, vaan siellä pantiin pullat pakastimeen. Luovutimme tuolin kuitenkin hoitajille, ja koeajo typistyi koeistumiseen sekä valokuvan ottamiseen.
Tuoli on kuitenkin Sumiaiskodissa odottamassa asiakkaiden tervehtymistä. Muuten se yksi tuoli, mikä talossa ennestään on, on myös leijonien lahjoittama, asialla LC Sumiainen.
Pirkko Kokkonen, LC Äänekoski/Helmi