RAMIN KORTTI nro 13
Matilanvirta Helsingissä
Se, miten tärkeä Ala-Keitele oli 1900-luvun alun Helsingissä, paljastuu tämän, ilmeisesti ensimmäisen, Matilanvirta-aiheisen postikortin taustoista. Kortti on lähetetty 1906 syksyllä Helsingistä gratuleerauksena Ikaalisten ruustinna Bonsdorffille. Hieman kummeksuttava onnittelukortti on ollut helsinkiläisen K.F.Winterin kustantama ja siis myynnissä Helsingissä.
Aihe on tuohon aikaan huomiota saaneen konginkankaalaisen Niemelän torpan lähimaisemista – ja siis Gallen-Kallelan, Blomstedtin, Juhani Ahon ja muiden hehkuttaman aidon suomalaisuuden maailman korkeakulttuurista kuvasatoa Kalevalan hengessä. Kun Venäjän vallankumousaalto oli lisäksi levinnyt Suomeen ja uusi valtiopäiväjärjestys (eduskunta ja yhtäläinen äänioikeus) saatu syntymään, oli vallanpitojärjestys mullistunut täysin.
Ruotsinkielinen enemmistö oli joutumassa vähemmistöksi ja ”Keitele Siö”– aiheinen kortti poliittisesti turvallinen lähettää, samalla kuitenkin korostaen, että Finland on ikivanha Finland eikä mikään Pietari. Maisemakorteilla oli merkittävä asema kertomassa millainen Suomi oikeasti on – siksi kustantajallakin oli Matilanvirran kortin kohdalla menossa jo numero 203!
Keiteleen veneilijät tietävät, että Keiteleen kartoitti staabikapteeni Liljeberg vuosina 1897–1903 ja vuonna 1903 merikartalla kuljettiin aina vuoteen 2000 asti. Kortin kuva voisikin olla Liljebergin tai jonkun hänen ryhmässään olleen kameralla 1900–1904, vielä uutuutta hohtavasta merimerkistä päätellen.
Siten Keiteleen kuvia voisi WInterin sarjassa olla enemmänkin – vaan muita ei ole vielä tavattu. Joka tapauksessa Liljebergin monikesäinen työ Keiteleellä uuden suuren sisävesikartan perusteella teki Matilanvirran tutummaksi Helsingissäkin. Tähän kun lisätään Suolahden ja Äänekosken uusi rautatieyhteys ja kulttuurimesenaatit Suolahden asemapäällikkö Rudolf Ahonius sekä Piilolanniemestä valtiopäivämies Kalle Piilonen, selvisi Helsingissä ikäpolvesta toiseen asuneillekin sisämaan merkitys uuden valtion rakentamisessa.
***
POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA
Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.
ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja, mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.
Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.
HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI