Kaikki alkoi joskus kauan sitten, kun Vaajakosken tehtaitten johtaja Juhani Luhtinen osti suuren maa-alueen Kevätlahdelta. Luhtinen omisti Haapakosken Tehdas Oy:n vuodesta 1966 ja tätä valimo-konepajatyötä jatkoi hänen poikansa 1998. Tuttu voi olla myös Luhtisen perustama Luhtapuu Oy, joka sijaitsi nykyisen Keskisuomalaisen vieressä Jyväskylässä 1960-70-luvun vaihteessa. Ilmeisesti Metsäliiton hankintojen kautta Kevätlahti metsineen tuli Luhtiselle tutuksi.
Ainut postikortti Kaiskarinniemen strutsitilalta on tämä merikarvialaisen Maarit Nenosen piirtämä ja 1994 Merikarvialla painettu. Vastamäki muistaa painoksen olleen 2000-3000 paikkeilla ja niitä myytiin ainoastaan Kevätlahden tilalla. Joitakin toki on kulkenut markkinointilahjoina kauaksikin. Parempi myyntiartikkeli oli kuitenkin T-paita, jonka rintamuksessa oli komeasti ”Nopea ja suurimunainen”.
Syntyjään ylöjärveläinen Asko Vastamäki oli ensin Vaajakoskella Rosenlewin metsätyönjohtajana ja piti sen jälkeen pitkään vähittäiskauppaa Luhtapuun lähellä Tuohimutkassa. Sitten hän osti Tampereelta oman liiketalon ja lopulta omisti 10 baaria , joiden menestyksen takeena oli vapautunut keskiolut. Kun työikää alkoi olla riittävästi, Vastamäki päätti lähteä eläkepäiviksi maalle ja myi kaikki liiketoiminnat 1978 ja osti Luhtiselta myyntiin tarjotun Kevätlahden Kaiskarinniemen. Ottajia olisi ollut muitakin, muun muassa kaupunki, seurakunnat ja opettajayhdistys. Kaiskarinniemen tilalla oli 9 ha viljeltyä ja Vastamäellä lihakarjaa 15 päätä.
Vastamäki oli hankkinut lihamestarin koulutuksen ja arveli hyvin eläkepäivien kulkevan lihakarjan parissa. Yritteliään miehen vei kuitenkin uusiin ideoihin 1980-luvun lopulla virinnyt keskustelu terveellisestä lihasta. Muun muassa suministi Helmer Pesonen kuulutti strutsinlihan terveellisyyttä ja Vastamäki alkoi ottaa asiasta selvää. Hän totesi, että nopeasti kypsyvä strutsinliha sopii niillekin, joille naudan- tai sianliha ei käy. Lisäksi strutsinliha ei lihota. Vastamäki lähti 1994 hakemaan lupia strutsien tuontiin ja tarhaukseen. Kävi ilmi, että kyllä maahan saa isoja lintuja tuoda, mutta niiden pitää olla Pohjoismaissa syntyneitä, jotta taudit ja muut ongelmat eivät tule haitaksi. Onneksi strutseja löytyi Ruotsista, josta ne Merikarvialla olivat vuonna 1994 ensin aikansa karanteenissa tyttären ja vävyn aiemmin perustamalla strutsitilalla.
Strutsitilalla oli enimmillään 16 lintua, mukaanlukien muutama emu ja nandu samasta heimosta. Kaiskarinniemeen rakennettiin nopeasti Strutsi-Pirtti anniskeluoikeuksilla ja myös lasten liikennepuisto pienine autoineen ja hankittiin poneja lasten iloksi. Tila laajeni 20 hehtaariin ja töissä olivat niin Helmi-vaimo kuin Kari Vastamäki ja Sirpa Hokkanen sekä muutamia apulaisia eri sesongeissa. Vilkkaina vuosina kävijöitä oli 5000-7000 ja linja-autoillakin tultiin kauempaa. Vastamäki kiersi myös kolmen strutsin kanssa erilaisia messuja, mm. kuudet maatalousnäyttelyt. Näissä olivat mukana presidentillisesti nimetyt strutsit Urkki, Tellu ja Ellu. Muilla linnuilla ei nimiä ollutkaan.
Strutsinliha oli hyvä myyntiartikkeli. Äänekosken Valiolla oli siihen aikaan palvaamo, jonka kanssa suunniteltiin useampia tuotteita, joissa Jyväskylän aikuisopisto oli mukana. Strutsi-Pirttiin saatiinkin viimeisenä kesänä myyntiin strutsilenkkiä, joka meni kuin kuumille kiville.
Enimmillään tilalla oli 16 lintua. Kaikki samaa heimoa eli niinkutsuttuja sileälastaisia. Kuvassa kolme nuorta strutsia, toisessa aitauksessa on sinertäväkaulainen austraalialainen emu ja oikealla vaalea eteläamerikkalainen nandu. Äkäistä Pohjois-Australian – Uuden Guinean kasuaaria ei Vastamäki koskaan ottanut lapsia säikyttelemään ja sileälastaisten rauhoitetuinta eli kiiviä ei Uudesta-Seelannista saisikaan.
Strutsitila loppui vielä nopeammin kuin se käynnistyi. Kun yleisömenestyksen jatkoksi Vastamäki suunnitteli Hildénin laivareitin pysäkkiä Kaiskarinniemen laituriin, tarvittiin kaksi ohjauspoijua Kevätlahden uudelle laiva reitille. Niitäpä ei kaupunki suostunut laittamaan. Yhteispelin puuttuessa Vastamäki arveli, ettei jatkaa kannata ja myi 2001 strutsit Etelä-Pohjanmaalle, jossa lehmänpidon lopettanut mallimaatila aloitti uutta elinkeinoa.
Lähteet:
Asko Vastamäen haastattelu 2016
***
POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA
Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.
ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja, mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.
Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.
HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI
