Konginkankaan kirkko on vihitty 10.6.1866. Silloin se ei näyttänyt juurikaan postikorttikuvan kaltaiselta. Sen katto kaartui koverasti ja oli umpinainen. Kirkosta puuttuivat sakasti, lehteri, värilasit, alttaritaulu, urut – ja kirkonkello roikkui ulkona kahden pylvään välissä. Kello oli aika pieni, sillä se oli ostettu Laukaan Valkolan talosta.
Vuonna 1882 hankittiin Pietarista isompi messinkikello. Se rikkoutui jo neljän vuoden päästä. Kellotapuli oli saatu pystyyn 1880. Vuosisadan vaihdetta lähestyttäessä todettiin, että kirkko on korjattava perusteellisesti kivijalasta lähtien, kuten myös sitä ympäröivä riukuaita. Niinpä kortissa näkyvä kirkko oli tässä mallissaan vasta vuonna 1900.
Mielenkiintoinen yksityiskohta lienee, että suureksi ongelmaksi muodostui täytepohjaan tarvittavien sammalten keruu, johon hommaan ei naisia tahtonut löytyä vaikka rahaakin tarjottiin. Miehille sitä työtä ei katsottu edes sopivaksi. Kirkon alttaritaulu saatiin vasta 1910 ja urut 1911. Urut olivat suurten kosteus- ja lämpövaihteluiden vuoksi epäkunnossa jo seuraavana vuonna. Seurakunta oli nimittäin ollut kirkon remontin jäljiltä niin suurissa veloissa, ettei edes korkoja kyennyt maksamaan – saati hankkimaan kirkkoon lämmitystä. Pitipä seurakunta joskus poltettujen kynttilänpätkien huutokauppojakin. Hugo Godenhielm-Kairamon (ks. Ramin kortit 60) tekemillä anomuksilla saatiin 1912 neljä kamiinaa suureen kirkkoon. Ne söivät paljon halkoja ja silti suuren kirkon lattiatasolla oli parikymmentä pakkasastetta talvella.
Kirkon seuraava suuri remontti oli 1949, jolloin kulumat korjattiin ja kirkko maalattiin. Varsin suuri remontti tehtiin ennen satavuotisjuhlia 1961-62, jolloin värilliset ikkunalasit laitettiin ja vanhat lämmitysuunit korvattiin öljylämmityksellä . Samalla kirkko sai sähkövalot, uudet urut, kattokruunun, alttarin ja maalattiin sisältä ja ulkoa. Vuonna 1991 öljylämmitys muutettiin sähkölämmitykseksi ja kirkko jälleen maalattiin.
Konginkankaan remontoitu kirkko sai aikanaan kovaa kritiikkiä, koska alkuperäinen kovera katto oli korvattu kuperalla ja siihen oli vielä laitettu 8 sivulle koristeelliset pikkuikkunat entisen umpinaisen katon sijaan – ”harhautuneen makusuunnan valaisevimpana näytteenä”. Vuotava pärekatto oli myös korvattu peltisellä ja laitettu louhituista kivistä kunnon kivijalka sekä kiviset portaat. Lukuisissa remonteissa on sisäpuolta laitettu sen jälkeen, mutta ulkonäkö on sama. Nyt on muuten kulunut 30 vuotta siitä, kun tuhopolttaja yritti jouluyönä kirkon polttoa. Äänekoskella se 1969 onnistui, mutta Konginkankaalla ei – ja siitä kiittävät myös tämän kesän lukuisat vihkiparit: Konginkankaan kirkko on upea paikka kirkonmenoille.
Lähteet:
Helena Pasanen-Tarkka (toim.) : Suuri Tahto, Konginkankaan seurakunnan vaiheita (2006)
Jorma Keränen, Konginkankaan kirja (täyd. laitos 2010, alkup. v. 1978).
