Teppo Seppänen avaa opetusluvilla ajokortin hankkimisen kiemuroita opettajan ja isän näkökulmasta.
No niin… tyttären ajokortti on astetta lähempänä, eli jonkinmoista edistystä on taas tapahtunut.
Viimeksi jäimme siihen vaiheeseen, että olin itse menossa teoriakokeeseen. Ja tulihan siellä käytyä, kaksikin kertaa.
ENSIMMÄISEEN yritykseen valmistauduin omasta mielestäni hyvin, opetuslupa-asiat oli opiskeltu ja liikennesäännöthän kyllä osaan (tai näin ainakin luulin). Luin muutaman kirjan ja tein netissä olevia teoriakoeharjoituksia moneen kertaan, mutta ei tuonut ensimmäinen kerta vielä opetuslupaa. Katsastuskonttorilla lyötiin tabletti (siis semmoinen taulutietokone) kouraan ja kerrottiin että aikaa kysymysten vastaamiseen on puoli tuntia. Kokeessa oli 80 kysymystä, 50 kuvallista tilannekysymystä, 20 kysymystä opetusluvasta ja 10 liikennetietoutta testaavaa monivalintakysymystä. Virheitä sai olla enintään kahdeksan. 13 virhettä oli, eli ei mennyt läpi. Myrtyneenä ja pettyneenä menin maitojunalla kotiin, ja uusi edellistä raivokkaampi opiskelu alkoi. Tällä kertaa valmistauduin huomattavasti huolellisemmin ja tulos olikin paljon parempi. Toisella kerralla koneen ilmoittaessa tuloksen (4 virhettä!) alkoi villi voitontanssi, ensimmäinen suuri este oli nyt voitettu! Pistin samalla konttorilla hakemuksen opetusluvasta vireille ja viikon päästä lupa tulikin postissa kotiin.
SEURAAVAKSI vuorossa oli auton varusteleminen opetusta varten. Opetuspolkimen sain lainaksi kaverilta, sivupeilin ja valkoisen kolmion ostin. Tuttu asentaja laittoi polkimen paikoilleen ja auto oli valmis muutoskatsastukseen. Olin sataprosenttisen varma, että auto menee heittämällä katsastuksesta läpi ja ongelmia ei ole. Vaan ei tämäkään operaatio ollut mitään ”pässinlihaa”, kävi nimittäin ilmi, että polkimen kiinnityksessä oli ongelmia ja lisäjarrua painaessa jarruvalo jäi palamaan. Tässä vaiheessa usko siihen, että Helmi saa edes joskus kortin, oli jo koetuksella. Toisella kerralla auto läpäisi katsastusmiehen tarkistuksen ja kaikki oli valmista ajoharjoittelua varten.
Harjoittelu aloitettiin sitten omassa pihassa. Vaikeinta oli aluksi liikkeelle lähtö, auto hyppi ja nyki hurjasti, kytkimen kitkerä tuoksu täytti ilman. Muutaman tunnin treenauksen jälkeen auto alkoi paremmin tottua Helmin käskyille. Ihan sujuvaan se tosin ei ole vieläkään, mutta sekin, kuten kaikki muukin ajamiseen liittyvä tarvitsee vielä monta tuntia harjoitusta.
NYT KUN on tullut opetettua toiselle, miten liikenteessä käyttäydytään, tulee seurattua ihan eri lailla myös muiden tienkäyttäjien liikkeitä. Olen huomannut, että vilkun käyttäminen on joillekin yllättävän vaikeaa. Ja kun olen nyt lähes ”virheetön” opetuslupa-opettaja, saan kai opettaa sen myös teille, jotka ette vilkkua osaa käyttää. Se on kuulkaa yllättävän helppoa: Käännyttäessä oikealle työnnetään ratin vasemmalla puolella olevaa ns. ”viikseä” ylöspäin ja kas vilkku räpyttää iloisesti oikealla, vasemmalle käännyttäessä alaspäin. Yllättävän helppoa. Eikö?
