Keihäslegenda Seppo Räty haluaa pysyä äänekoskelaiskollegansa Kimmo Kinnusen ystävänä. Tohmajärveläinen pakittaa nyt rajusti ja pyytää Kinnuselta anteeksi MTV3.fi-sivulle kirjoittamaansa Rädyn rykäisy -blogiaan, jonka mukaan Kinnunen olisi nauttinut alkoholia Suomi–Ruotsi-maaottelussa kesken kilpailun.
Rädyn anteeksipyyntö julkaistiin MTV3:n nettisivulla. Vuorokautta aiemmin Kinnunen kommentoi MTV3:lle loukkaantuneensa Rädyn kirjoituksesta. Kinnusen mukaan Räty valehtelee.
– Haluan esittää julkisen ja avoimen anteeksipyynnön Kimmo Kinnuselle edellisen blogikirjoitukseni johdosta. Kimmon nimi jäi tekstiin, vaikka sen ei olisi missään nimessä pitänyt siellä olla. Ja sellaisessa asiayhteydessä, joka ei millään tavalla liity kyseiseen ihmiseen. Tämä oli täysin asiatonta sekä samalla omaa huolimattomuuttani ja typeryyttäni, koska en tarkistanut lopullista tekstiä, Räty kirjoittaa blogissaan nyt.
– Vahinko on jo tapahtunut, mutta pyydän sitä anteeksi ja yritän korjata sen mikä korjattavissa on. Toivottavasti voimme tämän jälkeenkin olla Kimmon kanssa sellaisia kavereita kuin tähänkin asti.
Rädyn mukaan puheet maistissa kilpailemisesta olivat tahallinen joskin epäonnistunut sammakko.
– Kukin lukija voi itse päätellä, miten todenperäisiä nämä pari lausetta voivat olla. Miten olisi ollut edes mahdollista kilpailla humalassa ja selviytyä dopingtesteistä, joita kuitenkin tehtiin säännöllisesti? Räty kirjoittaa.