ÄKS

Ravintolat auki maanantaina: Majakassa valmistaudutaan kesän avaukseen

29.05.2020 16:57
Majakassa alkaa olla valmista maanantaita varten.
Ravintoloitsija Matti Leppänen on yhtä hymyä. Pitkä odotus päättyy, kun ravintoloissa päästään taas kiinni työn syrjään.

Ravintolat sulkivat ovensa valtioneuvoston päätöksellä viimeistään 4. huhtikuuta koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Pian olisi tullut kaksi kuukautta täyteen, mutta maanantaina, 1. kesäkuuta ravintoloitsijoiden sekä ravintola-alan työntekijöiden piina loppuu ainakin suurelta osin, kun ovet saadaan avata tietyin rajoituksin.

Eduskunta sai juuri päätettyä ravintoloiden avaamisesta, sekä lakimuutoksesta joka tehtiin sosiaali- ja terveysministeriön mietinnön pohjalta. Vielä tänään perjantaina pitäisi presidentin antaa sinetti päätökselle.

Ravintolat saavat olla auki enintään kello 23 saakka, mutta alkoholitarjoilun täytyy loppua jo klo 22. Ravintolat saavat ottaa sisään vain puolet siitä, mitä on anniskelupaikkoja myönnetty. Laki on kaavailtu olevan voimassa lokakuun loppuun saakka.

Suolahden satamassa sijaitsevass Majakassa on tohina päällä. Töitä tehdään, jotta maanantaina on kaikki valmista asiakkaita varten.

– Ei tarvinnut houkutella henkilökuntaa töihin, Matti Leppänen nauraa.

Leppänen kertoo, kuinka Majakassa valmistellaan tulevaa kesää.

– Tämä on vähän kuin mökille tulisi, ensin kytketään vedet ja sähköt päälle.

Leppänen kokee ravintoloiden aukeamisen sosiaaliseksi tapahtumaksi.

– Ollaan oltu tiukasti kodeissa ja nyt päästää liikkeelle ja vaihtamaan kuulumisia livenä. Uskon, että moni kokee tämän hyvinkin mielekkäänä ratkaisuna, sillä kysyntä on ollut voimakasta. Nyt päästää rentoutumaan myös koronasta, Leppänen pohtii.

Majakan kassakoneesta ei löydy kristallipalloa, josta voisi lähteä katsomaan tulevaa viikkoa: tuleeko ryntäys, vai ovatko ihmiset varuillaan.

– Kelin puolesta voisi aavistella, että väki lähtee liikkeelle. Luotan siihen, että ollaan liikkeellä niin sanotusti järki päässä, eikä ravintolaan tulla sairaana. Tiettyä hajurakoa noudatetaan, eikä tuppauduta aivan vieri viereen istumaan. Majakasta löytyy väljyyttä olla, Leppänen sanoo.

300 anniskelupaikkaa saadaan ottaa täyteen, sillä laki ei koske terasseja.

– Luulen, että ihmiset arvostavat tulevaisuudessa enemmän liikkumisen vapautta, ja siitä halutaan pitää kiinni. Kuten varmasti kaikki ravintoloitsijat toivovat, toivotaan ihmisten käyttävän nyt palveluita.

Aikainen valomerkki sopii Majakan konseptiin hyvin. Leppäsellä on kolme Ravintola Viljo´sta, Suolahdessa, Uuraisilla ja Laukaassa. Näiden avaamista saa vielä odotella.

– Harkitsen hyvin tarkkaan missä vaiheessa Viljokset herätetään henkiin.

Majakka aukaisee ovensa maantaina 1. kesäkuuta kello 11.

– Auki ollaan seitsemänä päivänä viikossa, Majakka on auki sunnuntaista torstaihin klo 20 saakka, perjantaina ja lauantaina klo 22. Tarjolla on pizzaa, burgereita sekä salaattia, myös take awayna, Leppänen vinkkaa.

Lue lisää ravintoloiden avaamisesta torstaina 4. kesäkuuta ilmestyvästä ÄKSästä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy