Lasten vaatteiden ja tavaroiden Rompetori keräsi jälleen kerran Painotalon täyteen väkeä. 53 pöytää meni kuin kuumille kiville, ryntäys oli taattu kun ovet avattiin ostajille ja vaihtajille.
Laura-Liisa Hyytiäisen idea poiki tapahtuman, joka on odotettu ja kaivattu lapsiperheiden keskuudessa. Rompetori järjestetään kahdesti vuodessa, näin syksyin ja keväällä. Ennen tapahtuman alkua Painotalon oven eteen oli jo kerääntynyt jono. Kaikkihan sen tietää, että parhaat viedään päältä!
– Tällaiselle on selkeä tarve ja tätä osataan jo odottaa, sillä Rompetori on järjestetty jo seitsemänä vuonna ja joka vuosi olemme saaneet lapsiperheet hyvin liikkeelle. Rompetorin järjestäminen sopii hyvin Keskustan aatteeseen: autetaan ihmisiä. On hyvä tehdä inventaario kaappeihinsa ja samalla voi vaikuttaa äänekoskelaisten perheiden elämään, Leila Lindell kertoo.
Hyytiäinen sai idean Rompetetoriin, kun hänen omassa taloudessaan on yksi lapsi, eikä vaatteita ja leluja ei voi kierrättää sisarusten kesken. Rompetori on paikka johon voi tuoda ilman pöytämaksua lasten vaatteita, leluja, pelejä, urheiluvälineitä, siis kaikkea mitä lapsi tarvitsee. Rompetorilla tavara vaihtaa omistajaa joko myymällä, vaihtamalla tai lahjoittamalla.
Kaikki tavara ei löytänyt uutta kotia lauantaina. Halutessaan voi jättää tavaraa lahjoitettavaksi Karjalaan lastenkotiin.
– Suolahden Työttömien yhdistyksen toimesta vaatteet ja muut viedään Lahdenpohjan lastenkotiin, Lindell sanoo.
Vaikka ulkona paistaakin aurinko eikä talvi anna vielä itsestään merkkiä, niin luistimet ja sukset tekevät hyvin kauppansa.
– Olen nähnyt tänään monta onnelista suksiparin omistajaa, Lindell hymyilee ja kiittelee idean äitiä Laura-Liisaa, hän kun on vuodesta toiseen hoitanut pöytävarauksia.
Petra Virtanen ja Maija Pihl liputtavat Rompetorin tarpeellisuuden puolesta.
– Minulla on jäänyt yksi Rompetori väliin, muuten olen ollut joka kerta mukana. Tällä kertaa olen lähinnä tyttärelleni apuna. On hyvä saada tavara näin kiertoon, ja täytyy sanoa, että täällä on tarjolla todella hyvää kampetta, Pihl sanoo.
Ensimmäistä kertaa myymässä ollut Virtanen huomaa, että pienet vaatteet menevät hyvin kaupaksi.
– Alle kaksivuotiaan vaatteet hävisivät pöydästä ensimmäisenä, Virtanen kertoo.