Sumiaisten oma runopoika, kirjailija Markku Valtoaho, julkaisi runokirjastaan cd:n, jossa kirjaillut runot puheeksi tulkitsee lausuntataiteilija Maija Piitulainen.
Runo-cd, Yön jäljet hiljaiseen aamuun, julkistettiin Suolahden kirjastossa. Markku Valtoaho kertoo herkistyneensä kuullessaan runonsa lausuttuna.
– Kuuntelin levyn asuntoautoni petillä selällään maaten. Pistin levyn soimaan ja kyllä se herkisti itse kirjoittajan. Otaksun, että Maijaa jännitti, millaisen lausunnon annan hänen työstään. Kukaan muu ei olisi osannut tulkita runojani niin kuin Maija, olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, Olen todella kiitollinen kaikesta, kiitos lähtee myös Juha Hintikan kotistudioon Markku Valtoaho huokaa.
Yön jäljet hiljaiseen aamuun (2009) on nyt äänitetty ja julkaistu.
– Olen tästä hyvin onnellinen, Valtoaho sanoo.
Maija Piitulainen on lukenut ja lausunut runoja varmasti enemmän kuin kukaan muu Äänekoskella. Hän huomaa mieltyneensä Valtoahon runokynän piirtoon.
– Minä ihastuin näihin. Runoista löytyy aitoutta, joita ei ole liikoja silitetty. Tässäkin kirjassa on aivan valtava tunneskaala, välillä käydään pohjamutia myöten ja välillä tutkitaan ihmisen elämää. Markku ei ole päästänyt itseään helpolla runoja kirjoittaessaan, Piitulainen sanoo.
– Välillä olen itkenyt kammarin lattialla polvillani. Joskus on pitänyt lähteä kesken prosessin pannuhuoneeseen, kun niin on päässyt tunteet vallalle. Runoni ovat suoraan omasta elämästäni, suoraan sielustani, Valtoaho tunnustaa.
Valtoaho on kirjoittanut kolme kirjaa: ensimmäinen Muistojen pihasta syntynyt kultaa (2007) ja Yön jäljet hiljaiseen aamuun (2009). Onpa hän on kirjoittanut kokonaisen romaanin Sumiaisten murteella, Kirja kantaa nimeä Sen seehtemän sätkän keärijä (2016). Viimeksi mainittu on julkaistu nimimerkillä Eno.
– Minut tunnetaan Sumiaisissa enona. Sisarusteni lapset kutsuvat minua enoksi, ja sehän on tärkeä arvonimi. Enona on hyvä olla, kun ei ole omia lapsia siunaantunut, Valtoaho sanoo.
Valtoaho on kuvittanut teoksensa itse, joko valokuvannut tai piirtänyt.
– Useita kuvat ovat Sumiaisista, ja toimivat siten myös kotiseutukirjana. Osa kuvista Lapin matkoilta. Nyt tykkään olla paikoillaan ja nauttia elämästä.
Pienviljelijän poikana Valtoaho haluaa osoittaa kiitollisuuttaan esi-isiensä tekemälle työlle. Tämä kuuluu hänen runoissaan.
– Olen nähnyt työn ja uurastuksen, joka joudutaan panostamaan kaurapuurolautasen eteen. Olen kiitollinen, kun oma maa tarjoaa sinulle ruuan. Mutta työtä se vaatii.
– Olen reissannut maailmalla leivän perässä tehden opetustöitä ala-asteelta teatterikorkeakoulua myöten. Matkan varrelta on Sumiaisiin pitkä matka, väliin kurvikas ja kivinen sekä kantoja täynnä oleva polku. Minulle on kotiseutu ollut äärimmäisen rakas ja olen palannut aina ja miltei joka viikonloppu Sumiaisiin. Mun sormet on niin syvällä isieni raivaamien peltojen mullassa. Kotitantereeltani kumpuaa maanläheisyys. Kirjoistani löytyy muutamia teemoja, jotka pohjaavat kotiseutuun ja elämään täällä, Valtoaho kertoo.
Uusi runokirja on jo tietokoneella valmiina.
– Pitää oikoluettaa se ja suunnitella kannet. Runokirjan teko on pitkä prosessi, mutta kirjaan meni 17 vuotta, sillä työt haittaa harrastuksia. Olen mielelläni omassa kuplassani, tietokoneen, kynän ja paperin äärellä. Tykkään haaveilla ja olla itsekseni. Joskus Sumiaisista Suolahteen autolla ajo tuntuu liian työläältä, Markku Valtoaho naurahtaa.
Isä, minä katson tätä maailmaa, näetkö minun pelkoni?
Tulisit minulle turvaksi koulutielleni,
se auttaisi.
Tulisit sinne kanssani, tuntisin rakkauttasi.
Isä, ole siinä lähelläni, kun teen koulutöitäni.
Tulisit minulle illaksi leikkikaveriksi,
se auttaisi.
Antaisit minulle aikaasi, jaksaisit olla kanssani.
Iltaisin kun vaivun uneeni, olisit siinä lähelläni,
silittäisit hiuksiani, poskeani,
Se auttaisi.
Tulisit minun aamuuni, kulkisit päivän taas kanssani.
