ÄKS

Sähköllä sähäkästi taikka leppoisasti – Pyöräily piristää poikkeusaikaa

06.08.2020 08:00
Jouko Kella kertoo, että sähköavusteisten polkupyörien sähköiset osat ovat pitkälti huoltovapaita. Pyöräalan vuosikymmenten kokemuksella hän korostaa muutaman sadan ensikilometrin jälkeen tehtävän ensihuollon tärkeyttä niin tavallisille kuin sähköpyörillekin.

Laadukkaalla sähköpyörällä matka taittuu mukavasti tilanteen ja tarpeen mukaan. 

 

– Sähköisen avustustason säädöllä voi edetä kuntoillen ja ponnistellen taikka leppoisasti ja hikeentymättä.

Suolahtelaisen Kellan kodinkone- ja pyöräliikkeen yrittäjä Harri Hintikka kertoo, että moni taittaa nykyään työmatkansa sähköpyörällä.

– Työhön mennessä voi poljeskella sähkön avulla ja puuskuttamatta. Kotiin palataan kuntoillen hiki pinnassa ja perillä mennään sitten suihkuun.

Hintikka toteaa, että polkupyörä ja etenkin sähköpyörä on monipuolinen kulkupeli, jolla voi ajella sekä huviksi että hyödyksi. Tekniikka ja käyttömukavuus ovat kehittyneet. Sähköavusteisten pyörien myynti onkin ollut kasvussa jo muutaman vuoden ajan. Tänä vuonna niiden osuus myydyistä pyöristä on lisääntynyt tuntuvasti. Toki sähköttömien pyörien myyntiosuus on edelleen isompi. Kaikenlainen pyöräily tuntuu nyt vetävän ihmisiä. Hybridi- ja maastopyörät kiinnostavat.

– Sähköpyörien suosion taustalla on parikin tekijää. Sähkö on nyt vahvasti esillä ekologisessa elämänmenossa. Samalla pandemia on rajoittanut liikkumista ja kokoontumista. On huomattu, että pyöräily palvelee monenlaisia tarpeita ja turvavälitkin pysyvät kohdillaan.

Sähköpyörillä sujuu kepeästi myös retkeily vaikkapa pyöräilyyn sopivien luontokohteiden poluilla.

– Pyörillä ajellaan nyt myös koko perheen voimin. Sähkö on pidentänyt ajomatkoja, kun voimat riittävät paremmin, eikä väsymys paina päälle ylämäissä.

Hintikka on pannut merkille, että kun pariskunnalle on hankittu ensin yksi sähköpyörä ja todettu sen edut, niin sitten ostetaan toinenkin.

– Kahdestaan on kivampi pyöräillä, kun kumpikaan ei väsähdä.

Pyöräilykautta voi pidentää sateen ja kylmän torjuvilla ajokamppeilla ja varusteilla. Moni ajaa pyörällä vuoden ympäri vaihtamalla liukkaiden tullessa alle nastarenkaat. Kellan polkupyörähuollosta vastaava Jouko Kella kertoo, etteivät laadukkaat sähköpyörät kaipaa juurikaan enempää huoltoa kuin tavalliset polkupyörät.

– Sähköiset osat ovat pitkälti huoltovapaita. Ylimääräistä huoltotarvetta ei ole juurikaan ilmennyt.

Vuosikymmenten kokemuksella Kella korostaa polkupyörien ensihuoltoa, joka tehdään, kun uudella pyörällä on ajettu muutaman sadan kilometrin sisäänajo.

– Kun säädöt varmistetaan tässä vaiheessa kohdalleen, on luvassa mukavampia ja huolettomampia ajokilometrejä, Kella toteaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy