ÄKS

Saija Seppä jatkaa hurjaa juoksutahtiaan: uusi ennätys Jämsässä!

27.06.2014 12:15
Saija Seppä pokkaamassa 800 metrin ykköspalkintoa kesäkuun alussa Joensuussa. Arkistokuva: Toivo Markkanen

Jämsän kestävyysjuoksukarnevaalien naisten 800 metrillä Suolahden Urhon Saija Seppä, jatkoi siitä mihin jäi Saarijärven juhannuskioissa. Tällä kertaa vuorossa oli murskata 800m tilasto -ja ennätysaika, kun kellot pysähtyivät aikaan 2.11,87.

Sepän entinen 800 metrin ennätys oli parin viikon takainen 2.14,33. Jämsässä hän sijoittui hienosti naisten maaottelutason juoksijoiden jälkeen sijalle 5 ja oli nopein N17-sarjan juoksijoista.

Myös muut Suolahden Urhon tytöt loistivat kestävyyskarnevaaleilla. Siiri Möller paransi omaa 800 metrin ennätystään lukemiin 2.26,87 ja sijoittui sijalle 5 T15-sarjassa.  Pikkusisko Sanni juoksi kauden parhaansa 1000 metrillä ja kellotti ajan 3.38,49.

Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla 25. kesäkuuta Urhoa edusti Tessa Toropainen, jonka keihäs kaarsi lukemiin 33,12. Velipoika Tuukka nakkasi lukemat 16,23.

Saman päivän kävelykarnevaaleilla Kauhavalla Elina Nieminen teki kauden parhaan aikansa 16.50,20 ja oli toinen T14 -sarjan 3000m kävelyssä. Rosa-Maria Hämäläinen puolestaan teki oman ennätyksensä 16.50,37 samalla matkalla.

 

Kestävyyskarnevaalit Jämsä 26.6.2014

 

N17 800 m

1. Saija Seppä SuolU 2.11,87 ,2. Laura Nakolinna TuUL 2.14,44 ,3. Ellinoora Myötyri NokU 2.16,49 ,4. Janette Niemi HamPo 2.16,53 ,5. Mona Jäppinen PorvU 2.20,13

N-800m

1) Karin Storbacka IKFalken 2,06,34, 2)Sara Kuivisto PorvU 2,07,87,3)Johanna Matintalo TuUL 2,09,72,Zenita Eriksson IKFalken 2,11,09, 5) Saija Seppä SuolU 2,11,87, 6) Roosa Lahtinen TamPy 2,12,65

T15 800 m

1. Heini Ikonen HankasHa 2.20,46 ,2. Alina Suomalainen KuortKu 2.22,07 ,3. Iiris Moisio KuopRei 2.22,39 ,4. Aino Kuljukka LahdA 2.25,70 ,5. Siiri Möller SuolU 2.26,87 ,6. Sonja Katajamäki IFNykn 2.27,93

T12 1000 m

1. Veera Hakomäki VähänkVie 3.17,53 2. Pinja Kotinurmi OrimJy 3.18,50 3. Emmi Pennanen JyväskKU 3.18,60….13. Sanni Möller SuolU 3.38,49

 

Kävelykarnevaalit Kauhava 25.6.2014

 

T-14 3000m kävely

1) Saara Saalo HyvSU 16.36,88, 2) Elina Nieminen SuolU 16,50,20, 3) Rosa-Maria Hämäläinen SuolU 16,50,37, 4) Tiia Korvenpää KU-58 17,25,77.

 

Keihäskarnevaalit Pihtipudas 25.6.2014

 

T-15 keihäs

1) Milla-Koski-Vähälä LimNM 47,56, 2)Elina Kinnunen UudKK 47,14, 3) Heta Paavola KerU 46,16, ..14) Tessa Toropainen SuolU 33,12.

P-11 keihäs

1) Otto Peltokangas ToholU 36,47,2)Henrik Lehtinen LauttLu 35,69,3)Niklas Hyvönen PyhäsU 35,15,…20) Tuukka Toropainen SuolU 16,23.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy