ÄKS

Silkkitieltä ja Valhallasta löytyy ostajia myös Äänekoskelta – ostokset ovat olleet huumeita ja laittomaksi luokiteltuja tavaroita

04.12.2019 15:09
Huumeita ja laittomia kauppatavaroita on ostettu Silkkitie- ja Valhalla kauppasivuilta myös Äänekoskella.

 

Iltasanomat kertoo, kuinka Tulli takavarikoi yhdessä Ranskan viranomaisten kanssa Silkkitie- ja Valhalla-nimillä tunnetun pimeän verkon kauppapaikan keväällä 2019. Palvelimelta saatujen tietojen pohjalta viranomaiset ovat päässeet anonyymin kauppapaikan käyttäjien henkilölllisyyksien jäljille.

Tullin tiedotustilaisuudessa esitellyn kartan mukaan käyttäjiä löytyy myös Äänekoskelta.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, kuinka salatussa verkossa palveluiden ylläpitäjät ja myyjät ovat uskoneet ja uskotelleet ostajille huumeiden ja muiden laittomien tuotteiden verkkokaupan olevan turvallista anonymiteetin vuoksi ja siten viranomaisten saavuttamattomissa.

Näin ei ole ollut. Salattu ja pimeä anonymiteetti on nyt murrettu.

– Tässä vaiheessa on menossa Silkkitien ja Valhallan osalta noin 7000 tutkintaa tai tutkinnan harkintaa. Se on kolmannes Suomen huumausainerikoksien tutkintamääristä, keskusrikospoliisi kertoo tiedotustilaisuudessa.

Silkkitiellä oli Tullin mukaan sen toiminnan aikana vuodesta 2013 lähtien noin 400 000 nimimerkkiä. Toteutuneita kauppatapahtumia oli noin puoli miljoonaa ja koko kauppapaikan liikevaihto oli noin 50 miljoonaa euroa. Myynti suuntautui pääasiassa Suomeen.

– Takavarikko on kansainvälisesti merkittävä.

Tulli on aloittanut yhteistyössä keskusrikospoliisin ja paikallispoliisien kanssa lukuisia esitutkintoja, jotka koskevat tuhansia rikosepäilyjä. Juttujen hoitamista varten on nyt kasasttu 22 hengen valtakunnallinen syyttäjäryhmä.

Rikoskomisario Reima Rossi kertoo ÄKSälle ettei Tulli ja keskusrikospoliisi ole vielä tässä vaiheessa olleet yhteydessä häneen.

Kyseinen keissi on yksi merkittävimpiä kokonaisuuksia huumausaineiden kaupassa mitä Suomessa on koskaan ollut.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy