ÄKS

SM-titteli lohkesi äärimmäisestä ahdistavuudesta

22.12.2013 21:49
22-vuotias Iita Kuokkanen vei rautalangan väännön SM-tittelin vuodelle 2014.
Viikonloppuna väännettiin rautalankaa SM-tasolla Äänekoskella.

 

Paikkakuntalainen Iita Kuokkanen, 22, voitti lauantaina 21. joulukuuta järjestetetyn rautalangan väännön SM-kisojen komeimman potin. Aiheena oli ahdistus, mikä kuvastui myös monien kilpailijoiden kasvoilta, kun materiaali ei tahtonut taipua kuten toivottu oli.

Kuokkanen oli lähtenyt Pub Markuksessa järjestettyyn kisaan aivan varta vasten ystävän houkuttelemana. Reissu kannatti, sillä palkintopokaalin ja SM-tittelin lisäksi nuori nainen sai käteensä 200 euron lahjakortin valitsemaansa ääneseudun yritykseen.

– Mä ihan yllätyin, kun kuulin oman nimeni mainittavan. En mä osannut arvata, että voittaisin, Kuokkanen nauroi tulosten ratkettua.

Inspiraationani ahdistus

 

Aihe inspiroi osallistujilta yhteensä 27 rautalankateokseen, joista arvon tuomaristo valitsi voittajien joukon. Päätuomarina toimineen Ari Liimataisen, Attila Fabianin ja Wallu Valpion suvereeni valinta ahdistuneisuutta parhaiten kuvanneesta työstä osui Kuokkaseen.

– Ensin tämä voittaja meinasi jäädä meiltä huomaamatta, kun kääntelimme ja vääntelimme sitä. Sitten tajusimme, mitä se esitti ja meitä ahdisti! tuomaristo kertasi fiiliksiään.

Iita Kuokkasen mielikuvituksen ja pihtityön tuloksena rautalanka vääntyi nimittäin hirtetyksi sikiöksi. Järkyttävää! Juontajana toiminut Valpio ei säästellyt sanojaan kehuessaan (vai kauhistellessaan) työtä.

– Se oli vahinko! Minun piti muotoilla siitä ihminen, mutta rautalangasta vääntyikin tällainen. Taisin itsekin järkyttyä, kun tajusin asia, Kuokkanen kertoi.

Vuoden 2014 Iita Kuokkanen aloittaa Suomen mestarina. Ensi vuonna Äänekoskella saatetaan kisata jo maailman mestaruudesta, jos huhuihin on uskomista.

Juontaja-tuomari Wallu Valpio onnitteli hämmentynyttä voittajaa.

Tuomarit Valpio (vas.), Fabian ja Liimatainen valitsivat tämän työn voittajaksi. ”Alkoi ahdistamaan,” päätuomari Ari Liimatainen kommentoi.

Jukka ”Huiska” Hänninen (oik.) on osallistunut rautalangan väännön SM-kisoihin joka vuosi ja pääsi jälleen kolmatta kertaa kolmen parhaan joukkoon, vuonna 2011 jopa ensimmäiseksi. Tämä kilpailutyö itseään päähän aseella osoittavasta miehestä syntyi arviolta viidessä minuutissa.

Kolmannelle sijalle tuomarit valitsivat Ilun työn, joka miehen kuvailun mukaan kuvastaa nyrkkiä. Siinä on ollut kiputtamista!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy