ÄKS

SM-väännöt: Huono musiikki inspiroi makaaberiin mestauskohtaukseen

20.12.2015 02:13 (muokattu 20.12.2015 10:37)
Siinä on kirves, prinsessa hulluine hiuksineen ja pölkky tyynynä. Hänninen hieman kauhistelee työtään itsekin.
Äänekoskelle viihteelle lähteneestä Satu Hännisestä muotoitui yllättäen tuore rautalangan väännön suomenmestari.

 

Vuoden 2016 SM-pokaalin kanssa on helppo hymyillä, vaikka tie tähän pisteeseen vaatikin uhrautumista.

Illan biisilistalla oli vesantolaisen Satu Hännisen mielestä nimittäin niin huonoja versioita tutuista joululauluista, että hän päätyi vääntelemään ulos 1,50 metriä ahdistuksestaan. Taiteellinen tuotos esitti prinsessaa mestauspölkyllä.

– Ensin ajattelin tehdä prinsessan, jolla on sekaiset hiukset, mutta täällä alkoi soida niin hirvittävää musiikkia, että muotoilinkin mukaan kirveen, Äänekoskella aikoinaan asunut Hänninen kertoo.

Tämän vuoden kisojen aiheena oli ”Hullu Prinsessa”, biisilistalla soi raskaita versioita raskaampia joululauluja. Voittajan mieltä keventänee illan saldo eli 250 euron lahjakortti, pokaali ja SM-titteli.

Ei arvannut ystävänsä tueksi SM-kilpailuun lähtenyt Satu Hänninen joutuvansa vääntämään rautalankaa saati vievänsä pokaalin ja tittelin kaverin nenän edestä.

Ei arvannut ystävänsä tueksi SM-kilpailuun lähtenyt Satu Hänninen joutuvansa vääntämään rautalankaa saati vievänsä pokaalin ja tittelin kaverin nenän edestä.

Rautalangan_vaanto4_2015

Jalkatuomari Attila Fàbián (vas.), päätuomari Ari Liimatainen ja vaihtuvalla tuomarin penkillä töitä arvioinut Satu tarkastivat valmiita töitä tarkasti.

ERÄS OSANOTTAJA kritisoi päätuomari, taiteilija Ari Liimataisen valitsemia aiheita turhan hankaliksi. Arvonnan vaihtoehtoina olivat aiheet Hirmuinen Gargantula, Raivoisa Roland, Ontuva Erikson, Pirullinen Joulupukki ja Hullu Prinsessa.

Liimatainen ei ymmärtänyt palautteen syytä. Hän itse pohdiskeli tämän vuoden prinsessa-aiheen tähän mennessä parhaaksi tuomaroitavakseen.

– Olen itse tehnyt saman nimisen maalauksen, joten aihe oli erittäin mieluinen minulle, Liimatainen toteaa.

Liimataisen lisäksi noin kymmentä työtä arvioivat jalkatuomari Attila Fábián ja Satu illan The Eastwood -nimisestä yhtyeestä. Pisteet jakautuivat melko tasaisesti.

Rautalangan_vaanto3_2015

Marika Kauhanen on ottanut osaa kilpailuun joka vuosi. Kuudennella kerralla ahkeruus palkittiin ja nainen sai kotiin viemiseksi jättimäisen paketin vessapaperia.

Rautalangan_vaanto5_2015

Arvioitavana töitä oli kymmenkunta kappaletta. Haastavasta aiheesta huolimatta tuomaristo oli tiukkana ja kylmästi siirsi sivuun itsestäänselvät vastaukset, kuten kruunut.

Rautalangan_vaanto6_2015

Äänekoskelaisten Simo ”Sippi” Liimataisena tuntema, oikealta nimeltään Ismo Hiltunen, nautti abstraktin teoksensa parissa työskentelystä. ”Hulluus itsessään on mukavaa, mutta kuinka saada esiin?” Petäjävedelle asuva mies pohti. Kuva on otettu juuri ennen kuin työ rikkoutui.

KILPAILUN TOISELLE sijalle ylsi äänekoskelainen Arto Minkkinen ja kolmannelle niin ikään paikallinen Marika Kauhanen.

Kauhanen on muistinsa mukaan osallistunut rautalangan väännön SM-kilpailuun joka vuosi. Ykkössija ja suomenmestaruus ei ole kuitenkaan vielä kertaakaan osunut omalle kohdalle.

– Vaan ei tänne voittamaan tulla vaan viettämään kivaa iltaa, Kauhasen perinteinen kilpapartneri ja ensimmäisenä illan aiheeseen syventynyt Heta Karjalainen toteaa.

Karvaita häviön kyyneleitä kaverukset voisivat tänä iltana ongelmitta vuodattaa, sillä kolmanneksi sijoittunut Kauhanen voitti jättipaketin vessapaperia erilaista vääntömittelöä varten.

Minkkiselle illan isäntä, yrittäjä, ravintoloitsija ja ehtymättömien puujalkavitsien mestari Jore Sohlman lahjoitti erinäisiä vääntötyökaluja jakoavaimista ruuviavaimiin.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy