ÄKS

Sumiaisten ex-elinkeinoasiamies Keijo Häkkinen: “Esko Santala oli kyläpäällikkö, joka oli kuntalaista lähellä”

09.02.2021 06:00
Keijo Häkkinen tuli Sumiaisten kunnan elinkeinoasiamieheksi vuonna 1984. Tammikuun alussa menehtynyt ex-kunnanjohtaja Esko Santala on persoona, jossa riittää muisteltavaa. ”Hän oli kuntalaista lähellä oleva kyläpäällikkö.”

Suuri persoona on poissa, mutta muistot elävät. Sumiaisiin vuonna 1975 kunnanjohtajaksi tullut Esko Santala kuoli kotonaan 4. tammikuuta. Sumiaisten ensimmäistä ja viimeistä kunnanjohtaja Santalaa jäi kaipaamaan Sumiaisissa suuri ystävien joukko.

 

Sumiaisten elinkeinoasiamieheksi vuonna 1984 palkattu Keijo Häkkinen kertoo jutelleensa ystävänsä kanssa muutama päivä ennen lopullista. 

– Tapasimme tuossa kaupalla, ja Esko valitteli, että pumppu käy vain parinkymmenen prosentin teholla, Häkkinen kertaa viimeistä kohtaamista. 

Mutta ennen tätä on tapahtunut paljon, niin paljon, että muistelemista riittää useamman kahvikupillisen verran. 

– Esko otti minut parivaljakokseen ja toimi esimiehenäni 13 vuoden ajan. Esko haastatteli minut virkaan, tulin valituksi useampaankin kuntaan, mutta tulin Sumiaisiin ja tänne myös jäin, Häkkinen kertoo. 

Perustelut, miksi Sumiaisiin, on Santalan tuntiessa helppo ymmärtää. 

– Esko soitteli perään ja kyseli. Vaimo vähän pohti Sumiaisiin muuttoa tuumaten, että ”on niin vähän näyteikkunoita.” Lupasin, että lisää tulee, ja niin tulikin. 

Esko ja Keijo olivat tiimi, joka keksi kuntaan sellaisia markkinointikikkoja, että oksat pois. Ehkäpä jokainen lukija on kuullut poikamiespankista? Moni muistaa vielä Sumiaisten messut, joissa pulaa ei ollut kuin parkkipaikoista. 

– Eskon sai innostumaan nopeasti, jos hän näki asiassa valoa. Kun Esko innostui, hän teki 24 tunnin päiviä. Parhaina vuosina messuille saatiin 350 myyjää, ja vuonna 1988 tuli raja vastaan, kun messukävijöitä oli jo liiaksi asti. 

Kunta kukoisti ja poliittiset ryhmät olivat kunnanjohtajan ja elinkeinoasiamiehen tekemisten takana. 

– Ei ollut kukkaan nujjuuttamassa tekemisiä.   

Häkkinen muistelee liittymisen Äänekoskeen olleen ennen itsenäisen kunnan viimeiselle johtajalle kova paikka. Kuntaliitos oli Santalalle haikeampaa, kuin itse työstä irrottautuminen. Santala ei lähtenyt  Äänekosken leipiin, sillä hän arveli että organisaatiossa olisi pätevää henkilökuntaa ilman häntäkin ja että hän kokisi työnsä ”sellaisena roikkkumisena, jota tekemisen taso ei olisi tyydyttänyt”. 

– Esko sanoi, että ennen Sumiainen oli avoin ja aatteellinen, nyt vain pieni ja puutteellinen. Minusta se kuvaa hyvin, mitä hän asiasta ajatteli. Kuntaliitoksen myötä Sumiaisten asiat ja elinkeinon hoito jäivät hyvin pitkälti retuperälle, Häkkinen toteaa. 

Esko Santala ei ollut kunnanjohtaja, joka istui oven takana kuntalaisen ulottumattomissa.  

– Häntä voisi luonnehtia intiaanipäälliköksi. Hän nautti kuntalaisten suosiota ja luottamusta, kävi puolitutuille heinäntekotalkoissakin. Harvemmin häntä nähtiin puku päällä kirkolla pasteeraavan. Esko oli arvostettu myös kuntarajojen ulkopuolellakin. 

Santala tarvitsi rinnalleen alaisia, jotka pistivät asiat liikkeelle heti eikä hetken päästä. 

– Hän antoi vapaat kädet touhuta ja toteuttaa, eikä harrastanut minkäänlaista sanelupolitiikkaa. Esko ei sanonut koskaan, että ei tehdä. Ihmisenä hän oli älykkö ja joviaali. 

Kuolema tuli yllätyksenä. 

– Paljon puhuttiin, mutta vielä olisi ollut paljon puhuttavaa, muisteltavaakin, Keijo Häkkinen huokaa. 

X-henkilöhaastattelussa Santala kertoi, kuinka 1970-luvun alussa romaninainen oli ennustanut, että hän kuolee 75-vuotiaana. Santala täytti marraskuussa 75 vuotta. 

Esko Santala on haudattu haudan lepoon Sumiaisiin. Osanottomme Esko Santalan läheisille sekä ystäville. 

Vastaa

  1. Sumiainen sanoo:

    27.10.2020 Sisä-Suomen lehdessä Esko Santala laittoi vielä kerran arvovaltansa peliin ja puolusti kuntalaisaloitteen vaatimusta lähiterveysasemien toiminnan palauttamisesta.

    ”Äänekoskihan voisi profiloitua lähiterveyspalvelut kuntoon laittamalla iloisten kylien kaupungiksi”.

    Kiitos Esko Santala kaikesta! Hän oli viisas ja hyvä Ihminen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy