Sumiaisten kirkossa kuullaan Harpoet-duon konsertin Pyhäinpäivän kunniaksi.
Duon muusikot Jane Ilmola ja Olga Kolari ovat tunteneet jo pitkään ja tekivät yhteistyötä enimmäkseen kanteleen parissa. Ajatus harppuduon perustamisessa syntyi kaksi vuotta sitten kun Hankasalmen kirkkoon tilattiin harppukonsertin.
Kalajoella asuvalla Janella ja Äänekoskella asuvalla Olgalla on pitkä välimatka mutta se ei ole este duon harjoittelulle ja esiintymisille. Viime pääsiäisenä järjestettiin Pohjois-Pohjanmaan kiertue ja kesällä osallistuttiin Haukiputaan kirkon Sävelhartauteen. Harppuduon ohella syntyi myös kelttimusiikkiin keskittynyt rinnakkaiskokoonpano Lyres of the Dunes johon kahden harpun lisäksi on laulu ja 10-kielinen kantele.
Ensimmäiset konsertit soitettiin pienillä kelttiharpulla äänialaltaan 3-4 oktaavia. Soittimien rajoitusten takia vaihtelua konserttiohjelmiin toivat kanteleet ja Janen soittamat puhaltimet (alkuperäinen pääsoitin klarinetti ja vanhan musiikin puhaltimet). Tavoitteena on kuitenkin ollut keskittyä juuri harppumusiikkiin sillä kahden harpun kokoonpano on Suomessa ja Pohjoismaissa harvinainen. Unelma alkoi toteutua kun Olga sai vuokrattua Pekka Lovikan kunnostamaan, 1880-luvulla rakennetun konserttiharpun ja Jane 5-oktaavisen harpun Audiox-vuokraamolta. Tulevan konsertin ohjelmassa kaksi harppua ovat pääosassa.
Harpoet-duo ei halua rajoittua yhteen genreen tai musiikkityyliin. Kirkkokonsertteihin kuitenkin valikoitui vanhaa ja hengellistä musiikkia jolla on duon ohjelmistossa on ollut tärkeä sija alusta asti. Sovitukset ovat pääosin Janen käsialaa.
Pyhäinpäivän konsertti Sumiaisten kirkossa on duon ensimmäinen konsertti Äänekoskella.
Harpoet-du 3.11. Sumiaisten kirkossa