Suolahden jäähallissa koettiin kova pettymys, kun jäähdytyskoneisto petti.
– Moottori paloi, kertoo harmistunut SS-jäähalli Oy:n toimitusjohtaja Erkki Uusitalo.
Moottori lojahti lauantaina. Sunnuntaina jäälle alkoi puskea vettä ja halli laitettiin kiinni. Kaikki harjoitus- ja yleisövuorot sekä tapahtumat on nyt peruttu.
– Halli pidetään kiinni ainakin 27. joulukuuta asti. Tiedotamme jatkosta välittömästi, kun korjausaikatauluun saadaan tarkennusta, Uusitalo sanoo.
Lämmin sää tekee tukalasta tilanteesta vieläkin tukalamman.
– Jos ulkona olisi edes viisi astetta pakkasta, halli olisi auki laiteviasta huolimatta.