ÄKS

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, suolahtelaissyntyinen Petri Salminen: ”Yrittäjähenkeä kuntiin!”

12.06.2021 19:07
Petri Salminen luotsaa Suomen Yrittäjiä yli koronakriisin. Kuva Valokuvaaja Markus Sommers ja Terotemedia / Tero Takalo-Eskola

Koronakriisi on jättänyt jälkensä maamme yrittäjiin. Kuntavaaleissa valituksi tulevilla on iso rooli paitsi elinvoiman säilyttämisessä, myös yrittäjien tilanteen tukemisessa.

 

Pitkään jatkunut poikkeustilanne on vaikuttanut eri aloilla toimiviin yrittäjiin eri tavoin. Kukaan tuskin on jäänyt kokonaan vaille kosketusta koronakriisiin, mutta etenkin erikoiskaupan ala sekä matkailu-, ravintola- ja tapahtumaliiketoiminta ovat kokeneet kovia viimeisen vuoden aikana.

Suomen yrittäjien puheenjohtaja, suolahtelaissyntyinen Petri Salminen kertoo, että järjestössäkin on huomattu tilanteen kaksijakoisuus. Toisilla yrittäjillä menee kohtuullisesti tai jopa hyvin, toisaalla taas kurjemmin.

– Niillä aloilla, joilla on eletty rajoitusten ja orastavien toivonpilkahduksien pukkihyppelyssä, ollaan todella tiukoilla. Siellä on käytetty yrityksen, omat ja lähipiirinkin säästöt. Vaikka normaalitilanteeseen päästäisiin palaamaan, velkataakan tervehtyminen vie aikaa, Salminen toteaa.

Tukielementtejä yritystoimintaan on kehitelty sekä valtion, maakuntien ja kunnallisella tasolla. Salminen kuitenkin muistuttaa, että yritysten koronatukiin on aina jätetty myös omavastuuosuuksia.

– Yritystuen ei ole tarkoituskaan kattaa yrittäjän katetta, mutta olisi kohtuullista, että sillä voitaisiin kuitata menetyksiä ja kustannuksia, joita toiminnasta syntyy, vaikka myynti olisi käytännössä nollassa yhteiskunnan asettamista rajoituksista johtuen. Nyt näin ei ole.

Suomen Yrittäjät on kartoittanut yrittäjien tilannetta jäsenkyselyillä. Salminen kertoo olevansa kiitollinen siitä, että vielä tilastoissa ei näy laajaa jaksamisen niksahdusta huonompaan suuntaan: vaikka konkurssienkin määrä tulee lisääntymään, niin yrittäjähenki on jäljellä.

– Jos me menettäisimme ne ahkerat ihmiset ja heidän halunsa tehdä töitä ja toimia yrittäjinä, jälleenrakentaminen tulisi olemaan vielä tätäkin tuskallisempaa.

PK-yritysbarometrin mukaan suomalaiset yritykset vastasivat koronakriisin mukanaan tuomaan muutokseen uusilla tuotteilla ja palveluilla. Tuotantoa valjastettiin esimerkiksi suojatarvikkeiden, käsidesin ja turvavälineiden tekoon mahdollisuuksien mukaan ja myynti siirrettiin verkkoon.

– Tässäkin tulee muistaa, että kaikille liiketoiminnan tekeminen verkkokaupan puolella ei ole millään tavalla todellisuutta. Vaikka yrittäjät ovat lähteneet hakemaan uusia toimintatapoja, on monia aloja, joilla kohtaaminen ja kosketus ovat korvaamattomassa asemassa. Myös toimintaansa koronatilanteeseen mukauttaneet yrittäjät elävät veitsenterällä sen suhteen, milloin tilanne palaa normaaliksi ja taas pitää tehdä muutoksia, Petri Salminen toteaa.

Kunnallisessa päätöksenteossa on Petri Salmisen mukaan kohtuullisen hyvä käsitys yrityksien ja yrittäjyyden merkityksestä yhteiskunnalle. Yhteisöverot ja yritysten luomat työpaikat määrittävät voimakkaasti sitä, miten kuntien elinvoima ja asukaskehitys elää. 

Valtiontasolla tilanne on toinen, hän sanoo. Esimerkiksi koronatukia ohjattiin kuntiin ja julkiselle sektorille ”varmuuden vuoksi” enemmän kuin yrityksille.

– Yrittäjyyttä sanotaan arvostettavan, ja selkeästi päättäjillä on halua ymmärtää sitä. Halu ei kuitenkaan välity ihan toiminnan tasolle. Loppuviimein yritykset ja niiden työpaikat eivät näytä olevan niin tärkeitä kuin kuntien, ainakaan kustannustuen kohdalla, Salminen huokaa.

Kunnilla on iso rooli myös paikallisten yrittäjien elinvoiman turvaamisessa. Petri Salminen korostaa, että kunnallisissa hankinnoissa voi olla kiinni monen alan yrittäjän elanto.

– Kuntien omien yhtiöiden toimintaa pitäisi aina tarkastella suhteessa alueen yksityiseen palveluntuotantoon, jotta kilpailu olisi reilua. Tietenkään palveluita ei pidä väkisin ostaa oman kunnan alueelta, mutta parhaimmillaan se kannattaa, kun eurot jäävät kiertämään omaan kuntaan. 

Ehdolla oleville yrittäjille Salminen toivoo kotikunnasta riippumatta menestyksekästä vaalityötä. Yrittäjätaustaiset valtuutetut tuovat hänen mielestään laajempaa ymmärrystä kuntien palveluntuotantoon.

– Ymmärrys yrittäjyydestä voi auttaa, kun mietitään, mitä vaihtoehtoja minkäkin palvelun tuottamiseen on tarjolla. Yrittäjien tietotaidolla voidaan lisätä kunnan elinvoimaa uudella tavalla, Petri Salminen toteaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy