Suomiräpin funkimpaa värinää ensimmäisen Ääniä Festivaalin lavalla – Aina kuin päivä, Lauri Haav kuin yö

Uusi sukupolvi tarjosi torstaina Äänekoskella oman vaihtoehdon elävän musiikin ja taiteen esiintuomisessa.

Vihreyttä ja energiaa uudella otteella myös paikalliset taiteen ja musiikin esittäjät huomioiden. Tosi hyvä asia. Eikä edes sääennuste pystynyt pilaamaan Ääniä Festarin ensimmäistä torstai-iltaa. Kaunista ilta-aurinkoakin ihasteltiin. Yleisö heräsi tosin myöhään paikalle.

Ensimmäisenä rantapuiston lavalle nousi Aina. Hän kuuluu näihin lukuisiin uusiin lupaaviin poppareihin: Sanni, Vilma, Tuuli, Eveliina, Viivi, Ina, Aura, Emma, Pihlaja, Behm, Janna… Aina erottuu edellä mainituista ainakin vahvalla räpin riimittelyn taidollaan. Hänellä on varsin kaunis ja täyteläinen ääni.  Mukana Ainalla oli varsin taidokas yhtye. jonka soitosta kuului soulin, funkin ja jopa jazzin sävyjä. Kuultiin myös muutama soitinsoolo, jotka täydensivät mukavasti Ainan musiikkipalettia. Jere Liljan kitarasoolot olivat hienoa kuunneltavaa ja kuultiin myös kosketinsoitin soolo! Niistä aina minulle tuli mieleen heti Äänekosken aiempi festivaali.

Ainan kappaleet olivat varsin positiivisia. Jos niitä vertaa illan toiseen esiintyjän Lauri Haavin kappaleisiin, niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Ainan biisistä tuli hyvä fiilis heti ensimmäisestä biisistä Anthemista alkaen. Itselle kolahti varsinkin Toistuvat yllätykset kappale(mun tarvi äijä olla??), jossa Aina on ollu mukana.

Silmät kii – Lauri Haav

Suomiräppiä? Ei ainakaan kovin keskisuomalaista, vaikka Jyväskylästä Haav on kotoisin. Murre on kyl stadist. Ite diggailin kovasti räppiä vuosituhannen vaihteessa, kun poikani ja tytärpuoleni kuuntelivat mankoistaan suomiräp-klassikkoa Avainta, jonka lyriikat olivat selvästi tiedostavia ja yhteiskuntamme rakenteita haastavia. Myös musiikki oli mielenkiintoista ja mieleenjäävää kaikessa toistuvuudessaan. Monet nykyiset räppibiisit perustuvat luuppeihin eli toistuviin sointu- ja rytmikuvioihin. Paikoitellen Haavinkin biiseissä kuuluu suomiräpin historia. Kuului esmes juuri tuo Avain.

Lauri Haavin sanoitukset vaan ovat kaukana suomiräpin yhteiskunnallisuudesta. Niissä puhutaan nykyään ennemminkin ihmissuhteista ja niiden ongelmista. Hieno esimerkki tästä on jeesei, joka kerännyt jo lähes kuusi miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssä. Lauri Haav laulaa tuossa Gettomasan ja Paperi T:n kappaleessa tarttuvasti kertosäkeen: “Mä oon kyllästyny heittää jeesei, jee emmä enää jaksa, ku eihän me edes olla frendei” Tuon kaltaista riimittelyä odottelin Haavilta turhaan Ääniä estarikeikalta.

Sen sijaan paljon kuultiin “teiniangstia”, joka tuntui vetävän puoleensa nuorempaa sukupolvea. Onhan toisaalta rehellistä räpätä asioista, jotka vaivaavat kieltämättä myös aikuisempaa väestöä ja herättää tunteita! Itselleni meinasi herahtaa kyynel poskelle, kun Haav räppäsi niin riipaisevasti yksinäisyydestä, lohdusta, tarvitsevuudesta. “Missä oot nyt kun sua tarviin!” “Työnnä mut alas, nosta mut takas.” 

Ympärillämme nykymaailmassa on paljon kiemuraisia ihmissuhdekuvioita, eroja, tunnekylmyyttä ja suvaitsemattomuutta. Näistä ikävistä teemoista ei voi kertakaikkiaan kukaan välttyä. Ehkä näiden tunteiden esille tuominen on lopulta kulttuuriteko. Kuka näitä asioita esille nostaisi ellei Lauri Haavin kaltainen räp-artisti!?

Itse nautin paljon Lauri Haavin taustamusiikin vahvoista rytmeistä ja läpitunkevista lo-fi sointimaailmasta, jotka viittasivat välillä itään ja välillä länteen. Jos joku asia on kehittynyt suomiräpissä, niin nimenomaan taustamusiikki, joka ei todellakaan pysy taustalla näin hyvin tuotetulla ja samalla ääni- ja valotekniikalla, jolla keitejatsit aikoinaan toteutettiin.

JORI MÄENPÄÄ