ÄKS

Supertähti-Jeesus –musikaali soi miltei täydelle Suolahtisalille

25.03.2016 12:08 (muokattu 25.03.2016 12:49)
Jeesuksena esiintynyt Heikki Mäkäräinen vakuutti.
Kiirastorstaina soi Suolahtisalissa komea rock-ooppera Jesus Christ Superstar. Tunnissa kuultiin Jeesuksen viimeisen maanpäällisen viikon tapahtumat sähkökitaran säestyksellä.

 

Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen luomuksen toi Suolahtisalin estradille LaKala ooppera. Noora Määttä vastasi naiskuoro Pulssin sovituksista että johtamisesta sekä koko produktion ohjaamisesta. Kuulemani mukaan kohtalaisen nopealla vauhdilla kyhätty spektaakkeli ei kuulostanut kyhäelmältä. Maria Magdalenan roolissa verenpunaisessa mekossaan viehättänyt Marie Finne-Bray kertoi, että tempo oli nopea musikaalin ensimmäisistä harjoituksista finaaliin.

­– Jeesuksen kanssa mentiin homma läpi vasta torstaina. Ja eipä ollut monta läpimenoa koko orkesterilla yhdessä ennen finaalia. Mutta kuten huomattiin jokainen oli harjoitellut oman palasensa omalla tontillaan hyvin, Finne-Bray kiittelee.

Liturginen väri violetti kuvaa katumusta ja syntien tunnusta. Violetin paidan päälleen pukenut Piers Bray esiintyi tarinan kertojana eli Juudaksena. Bray lauloi väliin sävyllä joka rikkoi kokonaisuutta. Kun kokonaisuutta katsoo, niin eipä haitannut tahtia tuokaan.

Pontius Pilatuksen alias Heikki Niinisen uskomattoman upea baritoni kaikui korvissani vielä pitkään. Kuinka nuoresta miehestä lähtikään niin upea ääni? Kylmä väre kävi läpi Niinisen laskiessa 39 raipaniskua. Lisävärettä toi laskutoimitusta tehostaneen kuoron taputukset.

Heikki Mäkäräinen tempaisi spektaakkelin vaikuttavimman roolin supertähti-Jeesuksena. Autuaan valkoisessa farkkutakissa Jeesuksena esiintynyt Mäkäräinen vakuutti, ja hänen ääntään olisin kuullut mielelläni vielä lisää. Ian Gillaniin en miestä lähtisi vertaamaan, vaikka tykkäsinkin äänestään.

Andras Szabo teki miehen työn flyygelin takana istuessaan. Hän piti homman tiiviinä alusta loppuun saakka. Bändissä soittivat Janne Poikalaisen (kiipparit) lisäksi David Blower (rummut), Mikko Norontaus (basso) ja Johannes Lintunen (kitara).

Marie Finne-Bray viehätti Maria Magdalenana.

Marie Finne-Bray viehätti Maria Magdalenana.

Konsertin makoisia paloja olivat myös Ari Liimataisen teokset. Uskomattoman vinkeät luomukset viehättivät kuva kuvalta ja laittoivat odottamaan, mitä seuraavaksi on luvassa. Myös esiintyjillä asusteena olleet Mervi Porrassalmen korut saivat ihastusta osakseen. Täytyy vain todeta jälleen kerran: kyllä meillä Äänekoskella osataan!

Ottaen huomioon superlyhyen aikataulun produktion luomisessa kunnianhimoinen paketti pysyi hyvin kasassa. Paikalle saapunut reilut parisatapäinen yleisö piti näkemästään ja kuulemastaan.

– Parasta ikinä, tällaista lisää, kuultiin musikaalin jälkeen kahvikupposten kilinässä.

TEKSTI MARJO STEFFANSSON, KUVAT PEKKA OULI JA MARJO STEFFANSSON

Herodes eli Kimmo Tuuri.

Herodes eli Kimmo Tuuri.

Juudas Iskariot - Piers Bray

Juudas Iskariot – Piers Bray – kuuntelee mitä Jeesuksella on sanottavanaan.

40-henkinen proggis vaatii tekijöitä paljon töitä.

40-henkinen proggis vaatii tekijöiltä paljon töitä.

Vastaa

  1. La Kala Ooppera sanoo:

    Upeaa oli tehdä yhteistyötä kaupunkimme taiteilijoiden kanssa. Arin tuotanto yhäkin sykähdyttää!
    Mervin hienot korut, jotka piti olla kuorolla rekvisiittana vain tässä produktiossa ihastutti Naiskuoro Pulssin laulajia niin, että päättivät ostaa korut ikiomaksi ihan tuolta istumalta, ja nyt Mervi Designin korut ovat kuoronsa tunnusmerkki, heidän look! Iloinen yllätys!
    Kiitosta ansaitsee kaikki tsemppaajat ja auttajat, kaupungimme Kulttuuritoimi, myöskin ÄKS hienosta puffista että kannustuksesta.
    Miljoonat kiitokset! Hyvää Pääsiäistä!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy