ÄKS

Sydämellisesti Urho – Urhon kesäpäivät tuo tekemistä ja näkemistä koko perheelle

09.06.2022 15:52
Urho tekee tiivistä yhteistyötä STIG ry:n kanssa. Sami Pekkala ja Jari Pajari ovat tällä kertaa Urhon Kesäpäivien kimpussa.

 Urho tuo lajikirjonsa nähtäville ja kiittää yhteistyökumppaneitaan. Urhon Kesäpäivät tarjoaa tekemistä koko perheelle. 

 

Olemme Urhon nimipäivien kynnyksellä. Urho on sankari, mutta se tunnetaapa se myös olutmerkkinä ja Suomen presidenttinä. Urho on jäänmurtaja, ja tästä lähtee oivallinen aasinsilta siihen, kuinka Voimistelu ja Urheiluseura, joka oli tunnettu körmyniskaisista painijoistaan, mutta nyt tunnetaan jäähalleilla, jossa vastustajaa yritetään urhoollisesti nujertaa sini-punapaitojen toimesta.  

Painista täytyy vielä mainita sen verran, että molskeille on tehty komea paluu, sillä Urhon trikoissa tuodaan suomenmestaruuksia Suolahteen sen minkä ennätetään. Edellisen kerran SM-kisoissa kultaa saatiin vuonna 1971. On siis palattu takaisin juurille, mutta samaan aikaan 114-vuotias seura liikuttaa monella eri rintamalla. Jäseniäkin legendaarisen seuran riveissä on 800! Suomalaiset urheilun ystävät yhdistävät Urhon Suolahteen, mutta koska rajat alkavat murentua, on Urho vahvasti äänekoskelainen seura. Pelaavathan Urho ja Huima tänä päivänä jalkapalloakin yhteistyössä.

Miksi seura sai nimekseen Urho? Etsitään vastausta Kari Perälän ansiokkaasta Urhon 100-vuotishistoriikista.

– Sopii miettiä, miksi Urho valittiin nimeksi. Ei ole mitään lähteitä, mikä kertoisi nimen synnystä, voi ainoastaan arvailla ja tuumailla. Urho on komea nimi: ”pojat kansan urhokkaan” näin kuuluu Porilaisten marssinkin sanat. Urho on vahva, ripeä ja rohkea, pohtii Perälä nimen syntyhistoriaa. 

Urholla pyyhkii hyvin, viime vuonna pestattiin seuran ensimmäinen toiminnanjohtaja, jonka luotsauksessa on seuran toimintaa saatu järkeistettyä. 

– Vietämme nimipäivien jatkot Urhon Kesäpäivien merkeissä. Minulla ei ole tietoa, onko Urho viettänyt aikaisemmin nimppareita, toiminnanjohtaja Sami Pekkala sanoo. 

Idea Urhon Kesäpäivistä syntyi viime kesänä. Urho-juhlaa vietetään jäähallin kulmilla. 

– Ajattelimme, että mukava tuoda tapahtumia ihmisille koettavaksi pitkän koronatauon jälkeen, Pekkala sanoo. 

Samalla on hyvä tuoda esille, mitä kaikkea seuratoiminnan sisällä tapahtuu. 

– Urholla on yhdeksän lajijaostoa, ja niistä jokainen tuo oman osastonsa paikalle. On mukava tuoda näkyviin, että meillä ei ole pelkästään jääkiekkoa, jalkapalloa salibandyä tai painia, vaan Urho liikuttaa monella eri rintamalla.

Pekkala pitää tärkeänä, että pääsee näyttämään, kuinka urholaiset toimivat yhdessä ja hyvässä yhteistyössä. Seuran sisällä ei ole kilpailua, vaan jokainen hoitaa omaan tonttiaan. 

– Yhdessä tekeminen on aina ollut suolahtelaisten vahvuus. Täällä Urhossa tekemiseen pääsee jokainen mukaan lajijaostoon tai puoluekantaan katsomatta. 

Kesäpäivät antavat myös näkyvän kiitoksen Urhon yhteistyökumppaneille mukanaolosta. 

– Yhteistyökumppaneille on annettu mahdollisuus tulla tapahtumaan kertomaan yrityksestään, Pekkala sanoo ja lisää, että myös paikallisia kädentaitajia on lupautunut menoon ja mukaan. 

Katusählyturnaus ja tikkajuoksu, makkaraa ja mukavaa tunnelmaa. 

– Yleisurheilujaosto järjestää tikkajuoksun, joka on kuin ampumahiihto, paitsi että ammunnan korvaa tikanheitto ja hiihdon juoksu. Naisjaoestolta tulee temppurata lapsien ja nuorten iloksi, pomppulinnakin löytyy. Koripallojaosto Möhis virittelee heittopaikan ja jääkiekkojaoston pisteellä saa kokeilla laukaisutaitojaan. 

Minna Laaksonen viettää 30-vuotisjumppaohjaajana oloa ja hän järjestää koulun salissa jumpan, jonka 10 euron maksu ohjataan lyhetämättömänä seuran junioritoimintaan. Koska ollaan jäähallilla nähdään Urhon uusimman lajin, eli taitoluistelijoiden, show. 

– Samalla reissulla voi käydä kokeilemassa, miltä tuntuu luistella kesäkuumalla. Jäähallin yleisövuoro on kävijöiden käytössä, eli luistimet kannattaa napata mukaan. 

Livemusiikkia CON -bändin tahtiin, lettua ja makkaraa ja STIG ry juontaa tapahtuman. 

– Haastatellaan urheilijoita lajista riippumatta. Tuodaan myös taustalla toimivia henkilöitä esiin  kuulumisia kysellen. Tapahtuman keskiössä on Urhon oma teltta, jossa on myynnissä pikkusuolaista ja virvokkeita ja toki myynnissä on myös fanituotteita, STIG ry:n Jari Pajari vinkkaa.  

Tapahtuman takana on iso sydän, jolla Urho haluaa kiittää seutukuntaa joka on mahdollistanut seuran pitkäikäistä toimintaa, ja ihmisiä jotka ovat olleet mukana seuran matkassa. 

– Ja tietenkin jokaista vanhempaa jotka ovat tuoneet lapsia tuonut harrastusten pariin, Sami Pekkala sanoo. 

– Toivon mukavaa oloa jokaiselle paikalle tulevalle, ja että pääsee kokemaan mukavia juttua ja kuulemaan mitä on Urhon tulevaisuudessa tulossa ja luvassa. On ilo saada olla ojentamassa kunnianosoitus myös muutamalle urholaiselle, jotka ovat olleet pitkään seuran toiminnassa mukana,

 Urhon kesäpäivät la 18.6. Suolahden Yhtenäiskoulun ja jäähallin parkkipaikalla klo 10-17. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy