Suolahden Karjala-Seura ry juhli 70-vuotisjuhlaansa sunnuntaina 2. marraskuuta.
Vuosijuhla oli perinteikkäästi yhdistetty uskonnollisen praasniekan juhlinnan kanssa. Seurakuntatalon saliin mahtui siis Karjalaseuran lisäksi myös molempien valtionuskontojen edustajia. Tällä kertaa juhlinnassa korostui evankelis-luterilainen usko, ensi vuonna on taas ortodoksien vuoro. Lopulta uskonnot kulkivat läpi juhlan kauniisti sovussa toistensa erityisyyttä korostaen.
Juhlinta alkoi jumalanpalveluksilla, jotka vietettiin yhtäaikaa Suolahden kirkossa ja Ylienkeli Mikaelin tsasounassa. Tämän jälkeen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä pidettiin Isä Timon johdolla pieni litania. Tämän jälkeen juhlaväki siirtyi Suolahden seurakuntatalolle ruokailemaan.
Kun juhlaväki oli saanut nauttia maukkaan lihakeiton asiaankuuluvien itsetehtyjen karjalanpiirakoiden kera, oli vuorossa itse pääjuhla. Pääjuhlan läpi korostui yhdessä tekemisen ja näkemysten jakamisen ilo. Uskonnot ja Karjala-Seura kaikkine eri tarinoineen ja persoonineen istuivat sulassa sovussa seurakuntasalissa. Tunnelma oli lämmin ja välitön, kuten karjalaiseen perinteeseen kuuluukin. Alunperin tuntematonkin pöytäseurue ystävystyi nopeasti, tarinoita kerrottiin ja yhdessä naurettiin.
Pääjuhlan aikana kuultiin kauniita puheita, joissa myös korostuivat usko,karjalainen yhteisöllisyys ja ekumenia. Juhlapuheen piti Helsingin Yliopiston teologian professori ja pappi Juhani Forsberg. Juhlapuheen teemana oli uskon syvyys ja suvaitsevaisuus, mikä sai monet vieraista hiljaisesti keskittymään.
Muut puhujat Suolahden Karjala-Seuran puheenjohtaja Timo Koivukangas ja Karjalan Liiton 2. varapuheenjohtaja Maija-Liisa Lindqvist keskittyivät puheissaan enemmän karjalaisuuteen. Karjalaseuran historiaan liittyy paljon jänniä ja koskettaviakin tarinoita, joita varmasti jaettiin pitkin päivää myös pöytäseurueiden kesken.
Yhdessä tekemisen meininki kiteytyy upeasti Suolahden Karjala-Seuran sihteeri Aira Laineen tuumaan.
–Myöhän ollaan välilöis vähä kaikkie kans.