Maanantaina 12. toukokuuta alkanut Tangomarkkinoiden nettiäänestyskierros lähti erittäin näyttävästi käyntiin äänekoskelaisten osanottajien puolesta.
Viime vuonna Tangomarkkinat-laulukilpailuun ensi kertaa osallistunut ja tangokuninkaan tittelistä finaalissa laulanut Leif Lindeman on pitänyt alusta asti paikkansa miesten äänestyksen kärjessä merkittävällä äänierolla seuraavaan kilpailijaan.
Keskiviikkona Lindemanin ero toisesta sijasta kilpaileviin miehiin oli reilut 500 ääntä.
Äänekoskelta toiseen vaiheeseen pääsivät tuomareiden kautta myös Sari Hänninen ja Minttu Gröndahl, jotka ovat molemmat pysyneet 20 äänestetyimmän naislaulajan joukossa.
Nettiäänestys loppuu 25. toukokuuta, minkä jälkeen sadasta laulajasta jatkoon pääsee yhteensä 60 eniten äänestettyä naista ja miestä.
Äänestys tapahtuu Ylen Tangomarkkinat-sivustolla. Kyseiseltä sivustolta löytyy jokaisen laulajan videoitu suoritus taustanauhan kanssa.
Lisää aiheesta:
5.5.2014 Tangomarkkinat 2014: Kolme äänekoskelaista jatkoon nettiäänestykseen!
26.2.2014 Tangomarkkinat 2014: Äänekoskesta sittenkin kuningaskunta?

Sari Hänninen, kuva: Kuvankaappaus Yle.fi/tangomarkkinat-sivustolta

Minttu Gröndahl, kuva: Kuvankaappaus Yle.fi/tangomarkkinat-sivustolta